Advertisement

Bilic vihainen Carrollin ulosajosta – myöntää myös, että Arnautovicilla riittää petrattavaa

West Hamin Andy Carroll otti todella tyhmän punaisen kortin vierasottelussa Burnleyä vastaan Valioliigassa eilen lauantaina. Carrollia pidetään yleisesti yhtenä Valioliigan parhaista pääpelaajista, mutta usein englantilainen rynnii palloihin kyynärpäät ylhäällä. Niin tälläkin kertaa. Vieläpä kahdesti ja saaliina oli muutaman minuutin sisään kaksi keltaista korttia ja sitä myöten myös punainen.

West Ham johti ottelua Michail Antonion maalilla 0-1, mutta joutui vajaalle jo 27. peliminuutilla. Burnley tasoitti ottelun loppujen lopuksi lukuihin 1-1, joka jäi ottelun lopputulokseksi.

Ottelun jälkeen West Hamin manageri kertoi, että on erittäin tyytymätön Carrollin temppuun.

”Tietenkin olen vihainen Carrollille. Hän on hyvin kokenut pelaaja. Hän ei tehnyt sitä tarkoituksella, mutta hänen kokemuksellaan et voi tehdä tuolla tavalla kahdesti muutaman minuutin sisään. Varsinkin kun pelataan vieraissa, joten rangaistuksena on vähintään keltainen kortti” Bilic kertoi ottelun jälkeisessä haastattelussa.

”Nyt näin tapahtui ottelun alkupuolella, joten tiesimme ottelusta tulevan meille hyvin vaikea”

West Hamin ennätyshankinta Marko Arnautovic on Bilicin mukaan aloittanut West Ham uransa hieman vaisuhkosti. 25 miljoonan punnan siirrolla Stokesta saapunut itävaltalainen on toistaiseksi Valioliigassa ilman tehomerkintöjä.

”Kyllä, hänen kautensa on lähtenyt hieman hitaasti käyntiin. Hän oli pelikiellon takia sivussa kolmesta ottelusta ja viime ottelun hän joutui jättämään sivuun flunssan takia.” Bilic kertoo

Bilic otti avauksessa pelanneen itävaltalaisen vaihtoon Carrollin punaisen kortin jälkeen.

”Tämä vaihto oli puhtaasti taktinen. Se ei johtunut siitä, että Arnautovic olisi pelannut huonosti, vaan mielestämme tarvitsimme keskikentälle extra-pelaajan.” Bilic perusteli tekemäänsä vaihtoa.