Advertisement

Bournemouth haastaa mestaruustaistossa olevan Manchester Cityn

Bournemouth ja Manchester City kohtaavat Valioliigassa lauantaina kello 17 alkavassa ottelussa.

Illan kotijoukkue Bournemouth majailee sarjataulukossa sijalla 12, eikä joukkueella enää liiemmin panosta loppukauden peleissä ole. Manchester City taistelee yhä vahvasti mestaruudesta, ja on vain pisteen perässä sarjakärki Liverpoolia.

Bournemouth on pelannut viime aikoina todella heikosti. Helmikuun neljästä valioliigaottelusta Cherries raapi vain yhden vaivaisen pisteen. Manchester City uurasti helmikuun aikana kaikki kilpailut mukaanlukien yhteensä kuusi ottelua – ja voitti ne kaikki.

Aiemmin tällä viikolla pelatuissa otteluissa Bournemouth kärsi murskaavan 5-1 -vierastappion Arsenalille, City puolestaan voitti kotiottelussaan West Hamin lukemin 1-0.

Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Etihadilla Cityn 3-1 -kotivoittoon. Tappiosta huolimatta Bournemouth pelasi tuossa ottelussa vahvasti ja aiheutti pitkään vaikeuksia Taivaansinisille. Joukkueet ovat kohdanneet historian aikana 13 kertaa, joista City on voittanut 11 ja kahdesti on päädytty pistejakoon. Bournemouth ei ole siis koskaan onnistunut Cityä voittamaan.

Bournemouthin loukkaantuneiden listalla on liuta joukkueen avainpelaajia. Sivussa ottelusta ovat Lewis ja Steve Cook, Simon Francis, Callum Wilson, Dominic Solanke sekä pelikieltoa kärsivä Jefferson Lerma.

Cityltä sivussa ovat Aymeric Laporte, Fabian Delph, Fernandinho sekä pitkäaikaispotilas Claudio Bravo. Gabriel Jesusin ja John Stonesin pelaaminen ottelussa on vielä epävarmaa.