Advertisement

Brexitin muutokset Valioliigan siirtopolitiikkaan eivät maistu Kloppille – ” Odotan vieläkin ensimmäistä Brexitin tuomaa hyötyä”

Englannin jalkapalloliitto tiedotti tällä viikolla Ison-Britannian EU-eron eli Brexitin vaikutuksista Valioliigaan ja englantilaiseen jalkapallomaailmaan. Huippuseurojen kannalta isoin huolenaihe liittyy siirtopolitiikkaan ja sen rajoituksiin.

Englantilaisseurat eivät saa hankkia ollenkaan alle 18-vuotiaita ulkomaalaispelaajia ja alle 21-vuotiaita ulkomaalaispelaajia saa hankkia vain kolme kappaletta yhden siirtoikkunan aikana, kun Iso-Britannian ero EU:sta tulee voimaan tammikuun ensimmäisenä päivänä. Tämän lisäksi muut säännökset EU-maista tuleville hankinnoille sisältävät työlupaan liittyviä säädöksiä, joita tulkitaan pistejärjestelmän avulla. Pistelaskuun liittyy esimerkiksi hankitun pelaajan maajoukkuetausta, edellisen seuran laatu ja peliminuutit seuratasolla. Hankitun pelaajan tulee ylittää tietty pistemäärä, jotta työlupa voidaan myöntää.

Liverpool-manageri Jürgen Kloppille tuleva muutos ei ole maistunut ollenkaan. Saksalainen on ollut jo pidemmän aikaa muutosta vastaan. Muutoksen konkretisoitumisen läheneminen sai jälleen kerran Kloppin avaamaan sanaista arkkuaan.

”Odotan vieläkin ensimmäistä Brexitin tuomaa hyötyä, jonka joku voisi minulle kertoa. Mikä oikeasti paranee Brexitin jälkeen?”

“Se ei tietenkään ole asiani tuomita, mutta mielenkiinnon omaavana ihmisenä odotan vain sitä ensimmäistä Brexitin positiivista vaikutusta.”

Kloppin mukaan myös jalkapallotahot ovat tehneet parhaansa, jotta Brexit vaikuttaisi mahdollisimman vähän jalkapallotoimintaan. Taistelu on ollut tarpeellinen.

Michael Edwards (Liverpoolin urheilutoimenjohtaja) oli mukana monissa keskusteluissa ja seurat taistelivat todella kovasti ratkaisun saamiseksi – hyvän ratkaisun tai niin hyvän kuin vain mahdollista.”

”Ilman näitä keskustelua, seuraukset olisivat olleet pahempia.”

Brittien ja EU:n neuvottelijat keskeyttivät kauppatapahtumiin liittyvät neuvottelut perjantaina vain neljä viikkoa ennen eroa toimeenpanoa. Neuvottelijat puhuvat paikallisten päättäjien kanssa siitä, miten osapuolet saadaan lähemmäksi toisiaan ja löydetään lopullinen yhteisymmärrys sekä ratkaisu, mihin kaikki ovat tyytyväisiä.

Klopp ja Liverpool jatkavat pelejään sunnuntaina, kun se isännöi Wolverhamptonia sunnuntai-illan kamppailussa Anfieldilla.