Advertisement

Brightonin siirtoennätys jälleen uusiksi

Aiemmin tällä viikolla uutisoimme Davy Pröpperin siirrosta Brighton & Hove Albioniin, joka oli jo toinen kerta tänä kesänä, kun seura maksoi oman ennätyssummansa pelaajasta. Nyt tuo ennätys on laitettu jälleen uusiksi, kun seura tänään torstaina tiedotti hankkineensa José Izquierdon belgialaisesta Club Brüggesta noin 13,5 miljoonan punnan hintaan.

25-vuotias kolumbialainen Izquierdo viihtyy parhaiten vasemman laitahyökkääjän tontilla. Viime kausi oli hänelle viimeistään todellinen läpimurto Euroopassa, kun Belgian pääsarjassa syntyi 28 ottelussa peräti 14 maalia. Hän pelasi Club Brüggen kanssa myös Mestarien liigan lohkovaiheessa, jossa henkilökohtaisena kohokohtana oli maali Leicesterin verkkoon vieraissa King Power Stadiumilla. Yhteensä Izquierdo on pelannut Kolumbian ja Belgian sarjoissa sekä kansainvälisissä otteluissa noin 250 kertaa. Hän teki tänä kesänä debyyttinsä Kolumbian A-maajoukkueessa ystävyysotteluissa Kamerunia ja Espanjaa vastaan ja onnistui kertaalleen maalinteossakin.

Brightonin manageri Chris Hughton kuvaili Izquierdoa yhdeksi Belgian liigan huomiota herättävimmistä pelaajista.

”Josélla on hyvin kokemusta, yli 250 aikuisten peliä Kolumbiasta ja Belgiasta. Hän on myös pelannut Eurooppa-liigassa, Mestarien liigassa ja maaotteluissa, joissa hän teki debyyttinsä tänä kesänä”, Hughton kommentoi BBC Sportin mukaan.

Izquierdo tuo nousijajoukkueeseen mukanaan myös voittamisen kulttuuria. Hän voitti Belgiassa pelatessaan niin Belgian cupin kuin liigamestaruudenkin kertaalleen. Toissa kauden päätteeksi hänet valittiin Belgian liigan parhaaksi pelaajaksi.

Brighton tiedotti torstaina myös toisesta laiturihankinnasta. 21-vuotias Soufyan Ahannach siirtyy joukkueeseen Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavasta Almere Citystä. Ahannach on kuitenkin selvästi enemmän satsaus tulevaisuuteen, siinä missä ennätysmies Izquierdolta odotetaan välitöntä panosta.

Vikkelän Izquierdon taitoja pääset ihailemaan alla olevasta videosta: