Advertisement

Brittijengit tekivät vastustajista selvää jälkeä Eurooppa-liigan lohkovaiheen kiihkeässä avauksessa

50-vuotisjuhlaansa viettävän Eurooppa-liigan (ennen nimellä UEFA Cup) lohkovaihe alkoi tänään 24 ottelulla. Alkukauden runsasmaalisten pelien pienimuotoinen trendi jatkui, kun kierroksella nähtiin keskimäärin yli kolme maalia ottelua kohden.

Kolme maalia nähtiin myös kaikissa Eurooppa-liigaan tällä kaudella osallistuvien Valioliiga-joukkueiden, eli Arsenalin, Leicesterin ja Tottenhamin, otteluissa. Kaikki hoitivat oman tonttinsa; Leicester FK Zorya Luhanskin ja Tottenham LASKin 3-0 sekä Arsenal Rapid Wienin 2-1.

Alkuillassa Arsenal joutui takaa-ajajan asemaan toisen puoliskon alkajaisiksi, mutta käänsi ottelun muutaman minuutin sisään syntyneillä maaleilla, joista vastasivat ensin David Luiz ja sitten vaihdosta sisään tullut Aubameyang.

Pohjois-Lontoossa puhuttaa tällä hetkellä kuitenkin ehkä jopa kaikista eniten mies, joka ei pelannut Arsenalille tänään, eikä pelaa kenties enää ollenkaan: Mesut Özil. Hän twiittasi pelin aikana ahkerasti, muun muassa näin: ”Kun en kerran voi antaa tukeani kentällä, annan sen TV:n edessä Lontoossa.” Mikel Arteta kommentoi asiaa pelin jälkeen ykskantaan: ”Hienoa. Tätä haluankin pelaajilta, jotka eivät ole kokoonpanossa.”

Leicester ja Tottenham olivat omissa peleissään selkeitä ennakkosuosikkeja ja suorittivat odotusten mukaisesti. Leicesterin maaleista vastasivat James Maddison, Harvey Barnes ja Kelechi Iheanacho; Tottenhamin maaleista Lucas ja Son. Myös Bale pääsi avaamaan kauden maalitilinsä – tavallaan. Tottenhamin toinen maali syntyi hänen syötöksi tarkoitetusta liikkeestään, josta vastustajan puolustaja Andres Andrare epäonnekkaasti ohjasi pallon verkkoon.