Advertisement

Bulgarian kannattajat käyttäytyivät rasistisesti, mutta Englanti ei toteuttanut uhkaustaan – ”Teimme kollektiivisen päätöksen”

Kuva: TT, Eddie Keogh

Englannin jalkapallomaajoukkue otti maanantai-iltana ison askeleen kohti EM-kisapaikkaa, kun joukkue voitti Bulgarian Sofiassa pelatussa ottelussa tennislukemin 6-0. Ottelun jälkeen puheenaiheeksi nousi murskalukemien sijaan kuitenkin Bulgaria-kannattajien käytös. Katsomosta kuului rasistisia lauluja sekä huutoja, ja myös natsitervehdyksiä nähtiin.

Englannin maajoukkue oli ilmoittanut ennen ottelua poistuvansa kentältä, mikäli kohtaa ottelussa rasismia. Tätä uhkausta joukkue ei kuitenkaan toteuttanut. Ottelu kuitenkin keskeytettin avausjakson aikana kahdesti ja faneja poistettiin katsomosta. Puoliajalla Bulgarian kapteeni Ivelin Popov pyysi kannattajia lopettamaan rasistisen käytöksen. Kapteenin palopuhe ei kuitenkaan täysin auttanut, sillä myös toisella puoliajalla kuultiin joitain huuteluja, tosin huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisellä jaksolla.

Aston Villan puolustaja Tyrone Mings, joka teki maajoukkuedebyyttinsä Bulgariaa vastaan, kertoi rasististen huutojen alkaneen jo alkulämmittelyn aikana.

”Kuulin sen jo ennen kuin pääsin edes kentän toiselle puolelle lämmittelemään”, Mings kertoi.

”Puhuimme asiasta joukkueen kesken alkulämmittelyn jälkeen.

”Luulen kaikkien kuulleen laulut, mutta seisoimme yhdessä ja teimme tiettyjä päätöksiä.

”Juuri ennen puoliaikaa harkitsimme lähtöä kentältä, mutta puoliaikaan oli aikaa pari minuuttia, joten ajattelimme pelata ne, mennä puoliajalle ja puhua sitten siitä, mitä teemme. Lopulta teimme kollektiivisen päätöksen.

”Kaikki olivat tyytyväisiä päätökseen jatkaa peliä, kaikki odottivat innolla näkevänsä, jos asiat parantuisivat toisella puoliajalla. Mielestäni on tärkeää, että sallimme oikean protokollan noudattamisen ja asiat menivät paremmin toisella puoliajalla.

”En kuullut toisella puoliajalla enää mitään huutoja, mutta en tietenkään voi puhua kaikkien puolesta.”

Englanti tarvitsee EM-kisapaikkansa varmistamiseen enää yhden pisteen. Se kohtaa jäljellä olevissa karsintaotteluissa Montenegron sekä Kosovon.

Viikon peli: Suomi-Armenia. Veikkaa koti- tai vierasvoittoa korotetulla kertoimella!