Advertisement

Bundesliiga asiantuntija: Saksalainen valmentaja korvaa Arsene Wengerin

Bundesliigan asiantuntija tiputtaa uutispommin salaisesta suunnitelmasta korvata Arsène Wenger, uutisoi Express.

Bundesliigan asiantuntijana toimiva Lee Price kertoo, että Arsenal olisi hiljaisuudessa suunnittelemassa Arsène Wengerin korvaamista Saksan maajoukkueen manageri Joachim Löwillä.

Kuva: Alloverpress.fi

Wenger allekirjoitti viime kauden päätteeksi kahden vuoden jatkosopimuksen Arsenalin kanssa. Paineet ovat kuitenkin kasvamassa, kun Arsenal hävisi kaksi peliä kolmesta ensimmäisestä.

”Vaikka Wenger Out kampanja on alkanut tänä vuonna hyvin aikaisin, Arsenalin hallitus on hiljaisuudessaan alkanut etsimään seuraajaa – kannattajien suureksi yllätykseksi” Price kertoo.

”Tämän vuoden trauma on ottanut veronsa, varsinkin viime kauden toisella puolikkaalla, jolloin Wenger antoi tulevaisuudensuunnitelmansa muuttua sirkukseksi” Price jatkaa.

Wengerille ei tarjottaisi enää uutta jatkosopimusta managerina, vaan hänellä olisi paikka seuran hallituksessa.

Price on vahvasti sitä mieltä, että ranskalaisen tilalle halutaan valmentaja, joka pystyy sitoutumaan seuraan pitkällä tähtäimellä, kuten Wenger on tehnyt.

Price kertoo Arsenalin katsovan Löwin olevan tuo valmentaja ja vaikka hän ei ole enää kovin nuori, hänen kehitystyönsä Saksan jalkapallossa on pantu merkille.

”Hän olisi, ainakin Arsenalin hallituksen mielestä pienempi riski, kuin palkata tilalle kokematon valmentaja.” Price paljastaa.

Löw valmentaa Saksaa vielä Venäjällä ensi kesänä järjestettävien MM-kilpailuiden ajan. Price uskoo Löwin jättävän maajoukkueen tuon jälkeen. Arsenalissa Löwillä olisi mahdollisuus jatkaa Saksan maajoukkuetähden Mesut Özilin valmentamista. Özilin sopimus on katkolla tämän kauden jälkeen. Arsenal haluaa kuitenkin kiinnittää Özilin tulevien kuukausien aikana välttääkseen tilanteen, jossa he menettäisivät Alexis Sanchezin lisäksi myös hänet.