Advertisement

Burnley hankki kokeneen maalivahdin – 12 vuoden taival Cityssä sai päätöksensä

Manchester Cityn englantilaismaalivahti Joe Hart siirtyy Burnleyn riveihin kaksivuotisella sopimuksella, joka sisältää option lisävuodesta. Burnley maksaa Hartista 3,5 miljoonan punnan siirtokorvauksen hallitsevalle valioliigamestarille.

Hart kuului Cityn joukkueeseen peräti 12 vuoden ajan. Englantilaisvahti siirtyi manchesterilaisjoukkueen riveihin jo vuonna 2006 kasvattajaseurastaan Shewsbury Townista.

Ensimmäinen kausi meni lainalla Tranmeren ja Blackpoolin riveissä, mutta kaudella 2007/2008 Hart teki lopullisen läpimurtonsa valioliigatasolla ja vakiinnutti paikkansa joukkueen ykkösvahtina.

Hart pelasi Cityn riveissä yhteensä 348 ottelua. Hän voitti joukkueessa kahdesti valioliigamestaruuden, kertaalleen FA Cupin ja kahdesti Liigacupin (nyk. Carabao Cup).

Hartille kertyi myös lukuisia henkilökohtaisia palkintoja City-vuosien aikana. Hän voitti neljä kertaa Kultaisen Hanskan, joka jaetaan valioliigakauden aikana eniten nollapelejä pelanneelle maalivahdille, kahdesti hänet valittiin Valioliigan vuoden joukkueeseen sekä kertaalleen hänet arvostettiin Cityn vuoden pelaajaksi.

Burnley oli pakotettu maalivahtiostoksille sillä joukkueen ykkösvahti Nick Pope sekä kakkosvahti Tom Heaton ovat molemmat sairastuvalla.

Englantilainen tuo viime kaudella upeasti seitsemänneksi Valioliigassa sijoittuneelle Burnleylle rutkasti kokemusta ja voittamisen kulttuuria. Vaikka Hartin ura on ollut pienoisessa laskussa viimeisen kahden vuoden aikana, on hän loistava vahvistus Burnleylle.

Burnley avaa kautensa sunnuntaina, kun joukkue matkustaa Southamptonin vieraaksi St. Marylle.