Advertisement

Burnley hankki Tsekin maajoukkuehyökkääjän

Tšekin maajoukkueen hyökkääjä Matej Vydra siirtyy Valioliigaan Burnleyn riveihin sarjatasoa alempana pelaavasta Derby Countysta. Vydra allekirjoitti Burnleyn kanssa kolmen vuoden mittaisen sopimuksen. Siirtosummaa ei kerrottu julkisuuteen. Burnley tiedotti asiasta tänään verkkosivuillaan.

Englantilainen jalkapallo on 26-vuotiaalle Vydralle jo varsin tuttua. Hän siirtyi Watfordiin lainalle vuonna 2012 ja on pelannut maassa siitä lähtien. Valioliigaa hän on pelannut aiemmin West Bromwich Albionin ja Watfordin riveissä yhteensä 24 ottelua, joissa on syntynyt neljä maalia.

Viime kaudella Vydra oli Mestaruussarjassa loistavassa vireessä. Hän iski Derbylle yhteensä 21 maalia ja voitti samalla myös sarjan maalikuninkuuden.

”Luulen, että viisi vuotta sitten olin vielä poikanen Valioliigassa. Nyt olen kokeneempi englantilaisessa jalkapallossa, puhun parempaa englantia ja olen kehittynyt pelaajana, joten toivottavasti pärjään paremmin kuin viisi vuotta sitten”, Vydra kommentoi Burnleyn verkkosivuilla. ”Viimeiset neljä vuotta olen taistellut pääsystä Valioliigaan. Se ei ole onnistunut pelaamissani joukkueissa joten joskus se täytyy hoitaa siirrolla ja nyt olen iloinen.”

Vydra on jo Burnleyn kolmas hankinta tällä viikolla. Aiemmin he ovat ostaneet keskuspuolustaja Ben Gibsonin Middlesbroughista sekä maalivahti Joe Hartin Manchester Citystä. Materiaalin laajentaminen on Burnleylle tärkeää, sillä seura selvisi täksi kaudeksi europeleihin ensimmäistä kertaa sitten 1960-luvun.

Eurooppa-liigan seuraavalla karsintakierroksella Burnley kohtaa turkkilaisen Istanbul Basaksehirin. Lohkovaiheeseen selviytyminen tietäisi karsintojen päälle vähintään kuutta ylimääräistä ottelua normaaliin kauteen verrattuna, joten kuormitus on täysin erilainen normaaliin liigakauteen verrattuna.