Advertisement

Burnley isännöi Chelseaa – voitolla Burnley nousisi Europelipaikoille toistaiseksi

Burnley kohtaa Chelsean kotikentällään Valioliigassa. Burnley aiheutti Chelsealle kauden avauksessa karvaan 2-3 kotitappion Lontoossa. Chelsea pyrkii saavuttamaan Tottenhamin vielä taistelussa Mestarien liigaan oikeuttavista sijoituksista. Ero Tottenhamiin on kahdeksan pistettä, mutta Chelsealla on ottelu vähemmän pelattuna. Burnley puolestaan metsästää Eurooppa-liigan karsintapaikkaa. Arsenal on joukkueen edellä vain kahden pisteen turvin. Voitto illan ottelusta nostaisi Burnleyn hetkellisesti ohi Arsenalin. Pohjois-Lontoolaisilla on kuitenkin ottelu vähemmän pelattuna tuossa vaiheessa.

Burnley on ollut ehdottomasti Valioliigakauden suurin yllättäjä. Joukkue on pelannut loistavaa ja tehokasta jalkapalloa läpi kauden. Se on onnistunut voittamaan suuria ja pitämään tasonsa myös heikompia joukkueita vastaan. Tasaisuus on ollut joukkueen ehdottomasti parasta antia.

Chelsean kausi on puolestaan ollut ailahteleva. Etenkin kovissa otteluissa, joukkue on tällä kaudella ollut vaikeuksissa. Burnley on voittanut Chelsean jo kerran ja kovin helppoa lontoolaisilla ei tule olemaan tänäänkään.

”Kannattajat ovat alkaneet miettimään Eurooppa-liigaa. Meillä keskittyminen pysyy kuitenkin aina seuraavassa ottelussa”, Burnleyn manageri Sean Dyche kertoi.

Chelsean Antonio Conte on puolestaan realistinen joukkueen mahdollisuuksista nousta Tottenhamin ohi.

”Tulemme yrittämään loppuun saakka saavuttaa tätä tavoitetta”, Conte kertoi.

”Jos olemme realistisia, niin meillä on viisi ottelua jäljellä, joten eron kaventaminen ei ole helppoa. Meillä on oltava tahtoa taistella ja halua saavuttaa tämä tavoite.”

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom