Advertisement

Carragher pettyi Liverpoolin päätökseen lomauttaa työntekijöitään – ”Ala-arvoista toimintaa”

Valioliigakauden jatkon osalta tehty päätös siirtää pelien alkamisaikaa sai monet Valioliigaseurat tekemään päätöksiä työntekijöidensä lomauttamisesta. Esimerkiksi Tottenham, Bournemouth, Norwich ja Newcastle lomauttivat kentän ulkopuolisia työntekijöitään, hallituksen korvatessa 80 prosenttia lomautettujen menetetyistä tuloista aina 2 500 puntaan saakka.

Nyt samaan joukkoon on liittynyt sarjaa johtanut Liverpool, kun seura ilmoitti lomauttavansa suuren osan henkilökunnastaan jatkumispäätöksen jälkeen. Seuran tiedotteen mukaan hallituksen korvausosuudesta ylijäävä osuus normaalipalkasta maksetaan kuitenkin seuran toimesta.

Liverpoolin ratkaisua on kritisoitu laajalti heidän hyödyntäessään hallituksen kriisiohjelmaa, vaikka seura on jo kartuttanut kassaansa 42 miljoonan tuotolla veroennakoista, puhumattakaan seuran edelliskauden 533 miljoonan punnan liikevaihdosta. Myöskään Valioliigaseurojen yhteinen päätös pelaajien 30 prosentin palkanalennuksista kriisiaikana ei ole toteutunut toistaiseksi Liverpoolin kohdalla, joka herättää kysymyksiä lomautuksista.

Liverpool-legenda Jamie Carragher twiittasikin oman mielipiteensä asiasta ja se ei ollut ruusuinen.

”Jürgen Klopp osoitti myötätuntonsa kaikkia kohtaan pandemian alettua, edustusjoukkueen pelaajat olivat myöskin vahvasti Valioliigapelaajien palkanalennusten takana.”

”Sitten kaikki kunnioitus ja hyväntahtoisuus katosi, ala-arvoista toimintaa @LFC”

Myös ex-pelaaja Stan Collymore yhtyi Carragherin kantaan. Hänen kommenttinsa kiteytyivät tähän lauseeseen.

”Se on yksikertaisesti v***n väärin!”

Pelaajien ja seuran puolustukseksi vielä normaalin palkanmaksun alaisena olevat ovat aktiivisesti pyrkineet löytämään kaikkien kannalta reilua ratkaisua tulojen takaamiseksi. Esimerkiksi kapteeni Jordan Henderson on mukana järjestämässä isoa hyväntekeväisyysrahastoa koronaviruksen taistelua vastaan.