Advertisement

Cesc Fabregas paljasti, miksi hän lähti Arsenalista: “Nähdessäni tiettyjen pelaajien käyttäytymisen…”

Arsenalin ex-keskikenttäpelaaja Cesc Fabregas on paljastanut, miksi hän lähti pohjoislontoolaisseurasta kesällä 2011.

32-vuotias, nykyisin AS Monacossa pelaava Fabregas edusti Arsenalia kahdeksan vuoden ajan pelaten yhteensä 303 ottelua, ja toimi myös joukkueen kapteenina. Pitkästä Arsenal-urasta huolimatta espanjalaisen suurimmaksi saavutukseksi jäi FA Cupin voitto vuodelta 2005.

Fabregas kertoi Arseblogille antamassaan haastattelussaan, että hän alkoi tuntea olonsa yksinäiseksi viimeisinä vuosinaan, ja kantoi suurta menestyspainetta harteillaan.


“Minä olin kapteeni ja tunsin aina paljon paineita. Minun piti johtaa tätä joukkuetta voittamaan jotain. Annoin kaikkeni. Joskus menin kotiin tappion jälkeen ja itkin”, Fabregas kertoi Arseblogille.

“Minä kärsin ja vietin unettomia öitä kärsien. Joskus hävityn pelin jälkeen istuimme bussissa, minä olin murtunut ja kuulen kuinka muut nauravat ja miettivät mihin he menevät illalla ulos.”

“Sitä tapahtui muutaman vuoden ajan. Pelasimme kaunista jalkapalloa ja nautin siitä, mutta asetin itselleni johtajana paineita ja jossain vaiheessa tunsin oloni yksinäiseksi.”

“Erityisesti viimeisen kahden tai kolmen vuoden aikana tunsin, että Robin [Van Persie] ja Samir [Nasri] olivat ainoita pelaajia, jotka olivat minun tasollani henkisesti ja teknisesti. Siltä minusta tuntui.”

“Monia asioita pyöri päässäni. Minun on myönnettävä, että minulla oli vähän tyhjä olo. Olin loppu henkisesti ja fyysisesti, tietäen sielussani, että olin antanut kaikkeni. Tiesin myös, että seura olisi voinut tehdä joitakin hankintoja, jotka eivät lopulta toteutuneet.”

“Nähdessäni tiettyjen pelaajien käyttäytymisen, sai se minut ajattelemaan, että halusin kokeilla jotain muuta.”

Fabregas siirtyi Arsenalista Barcelonaan, jossa hän vietti kolme kautta ennen siirtymistään Chelseaan. Chelseasta tie vei tammikuussa 2019 Monacoon, jossa hän on pelannut puolentoista kauden ajan. Fabregasin sopimus monacolaisseuran kanssa ulottuu kesään 2022 asti.