Italialaista AS Romaa edustavan kärkimies Edin Dzekon paljon huhuttu siirto Chelseaan ei näytä toteutuvan tässä siirtoikkunassa, mutta yhden Dzekon joukkuetoverin Chelsea sai kuitenkin hankittua. 23-vuotias vasemman laitapakin tontilla viihtyvä Emerson Palmieri siirtyy Chelseaan noin 17,6 miljoonan punnan siirtosummalla. Palmieri kirjoitti seuran kanssa neljän ja puolen vuoden mittaisen sopimuksen, joka pitää hänet seurassa aina kesään 2022 asti.
”Tänään toteutan yhden unelmistani kun vedän ylleni näin loistavan seuran pelipaidan”, Palmieri intoili Sky Sportsin mukaan. ”Olen seurannut englantilaista jalkapalloa 15-vuotiaasta asti. Täällä pelataan todella kaunista jalkapalloa.”
Viime kaudella Palmieri oli AS Roman avauskokoonpanon miehiä ja sai pelata paljon. Tämän kauden alku jäi häneltä kuitenkin polvivamman vuoksi väliin ja koko syyskausi meni kuntoutuessa. Toistaiseksi tällä kaudella Palmieri on päässyt pelaamaan vain yhden sarja- ja yhden cup-ottelun.
Palmieri on syntynyt ja kasvanut Brasiliassa, mutta hän sai Italian kansalaisuuden viime keväänä ja vaihtoi Italian maajoukkuevalmentaja Gian Piero Venturan suostuttelun jälkeen myös edustusoikeutensa Italialle. Debyytti maajoukkueessa on kuitenkin vielä tekemättä.
Helppoa ei Palmierin murtautuminen Chelseassa pelaavaan kokoonpanoon tule olemaan. Hänen edellään vasemmalla laidalla on muuan Marcos Alonso, joka on ollut Chelsean näkyvimpiä ja tehokkaimpia pelaajia tällä kaudella.