Advertisement

Chelsea isännöi sarjanousija Cardiffia

Chelsea saa Stamford Bridgelle vieraakseen sarjanousijan Cardiff Cityn. Chelsean alkukausi on sujunut erinomaisesti, sillä alla on neljästä ottelusta yhtä monta voittoa. Cardiff sen sijaan ei ole vielä onnistunut ottamaan voittoakaan, mutta kaksi kertaa he ovat saaneet nipistettyä tasapelin. Tasapeli ei ollut myöskään kaukana viime kierroksella Arsenalia vastaan. Joukkueilla ei ole hetkeen keskinäisiä otteluita, sillä Cardiff pelasi edellisen kerran Valioliigassa kaudella 2013-2014.

Chelsea voitti edellisellä kierroksella Bournemouthin 2-0. Chelsean kausi on muutenkin sujunut Maurizio Sarrin alaisuudessa erinomaisesti. Joukkue on Valioliigassa toisena maalieron turvin voitettuaan kaikki ottelunsa. Chelsea on myös vahva ennakkosuosikki Cardiffia vastaan etenkin kotikentällään.

”Minusta tuntuu, ettemme ole puolustuksellisesti kovin pitäviä. Me voimme parantaa ja niin minusta tuntuu harjoituksissa”, Sarri kertoi lehdistötilaisuudessa.

Cardiffin alkukausi on ollut kohtalainen. Siltä puuttuu vielä voitot, mutta se on esiintynyt varsin pirteästi pelaamissaan otteluissa etenkin avauskierroksen jälkeen. Kaksi tasapeliä neljästä ensimmäisestä ottelusta ei ole aivan huonosti joukkueelta, jonka odotettiin olevan heittopussi tällä kaudella.

”Huippu joukkueet pitävät aina paljon palloa, joten me tulemme olemaan paineen alla pitkiä aikoja. Meidän on löydettävä keinot sen purkamiseksi. Me olemme ansainneet oikeuden pelata Chelsean tapaisia joukkueita vastaan”, Neil Warnock puolestaan kertoi.

Chelsealta Ruben Loftus-Cheekin, Cesc Fabregasin sekä Davide Zappacostan pelaaminen on toistaiseksi epävarmaa.

Cardiffin puolelta Josh Murphy sekä Aron Gunnarsson joutuvat mahdollisesti olemaan edelleen sivussa. Lisäksi Nathaniel Mendez-Laing on pitkään sivussa.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom