Advertisement

Chelsea menettämässä brassitähtensä?

Chelseassa vuodesta 2013 pelannut brassitähti Willianin ympärillä porisee. Chelsean ollessa jälleen muutostilassa päävalmentaja Antonio Conten potkujen jälkeen, on luontevaa odottaa muutoksia myös pelaajistoon tulevaksi kaudeksi. Willian pelasi Brasilian maajoukkueessa meneillään olevissa MM-kisoissa. Brasilian tiputtua puolivälierissä Belgialle ovat huhut hänen perässä olevista seuroistaan kiihtyneet, sillä Willian pelasi hyvät kisat. Vankimmin Willianin perässä huhutaan olevan Espanjan suurseura Barcelonan.

Sky Sportsin tietojen mukaan Willianista on tehty jo viime viikolla ensimmäinen tarjous, mutta nyt  Barcelona on lyönyt pamput pöytään ja paukuttanut jopa 53 miljoonan punnan tarjouksen kohta 30-vuotiaasta laiturista. Sen lisäksi taustalla epäillään olevan pidempiaikainen houkutteluyritys Willianin kiinnostuksen herättämiseksi. Willian on ollut yksi Chelsean avainpelaajista viime vuosina. Viime kaudella 55 esiintymisessä syntyi 13 maalia ja kaiken kaikkiaan maaleja on kertnyt Chelsean paidassa 44. Otteluita vyölle on sinisten väreissä on kertynyt kunnioitettavat 236.

Barcelona ei ole huhujen mukaan ainoa seura, joka Williania kaipaisi riveihinsä. Toukokuussa liikkui huhuja siitä, että Manchester United suunnittelisi myös Willianian hankintaa, mutta raportoidut tarjoukset osoittavat Barcelonan olevan tosissaan siirtomarkkinoilla liikenteessä. Kyseessä on kokenut peluri, joka saattaisi olla oiva lisä Barcelonan pelaajalistaan, mutta avauksen paikka olisi turhan monen kiven alla.

Maisemanvaihdos ja mahdollisuus pelata Messin, Suarezin ja Coutinhon kanssa saattavat kuitenkin olla väkeviä houkuttimia pikkuhiljaa uransa ehtoopuolelle siirtyvälle brassille.

 

Betsson tarjoaa pelaajilleen 10 euron riskittömän vedon jalkapallon MM-kisoihin. Kampanjaan pääset osallistumaan tästä.