Advertisement

Chelsea niukkaan voittoon Kreikassa

Chelsea avasi Eurooppa-liigan lohkovaiheen PAOK FC:n vieraana Thessalonikissa Kreikassa. Vahvasta hallinnastaan huolimatta lontoolaiset saivat vain niukan 0-1 voiton, mutta sekin tuo pisteitä saman verran kuin suurinumeroisempikin voitto. Chelsea hallitsi ottelussa palloa peräti 68 prosenttisesti. Sen laukoi kokonaisuudessaan peräti 22 kertaa, mutta vain viisi näistä meni maalia kohti.

Chelsea meni ottelussa hyvin aikaisessa vaiheessa 0-1 johtoon. Ross Barkley vapautti Willianin maalintekoon jo ottelun seitsemännellä minuutilla. Brasilialaisen viimeistelyssä oli mukana hieman onneakin, mutta kaikki lasketaan.

Enempää maaleja ottelussa ei kuitenkaan nähty ja startti ei pelillisesti ollut varmasti sitä, mitä Maurizio Sarrin ryhmä lähti hakemaan. Tehottomuus oli yksinkertaisesti liian suurta. Toisaalta joukkueelta puuttui Eden Hazard, mutta se ei saa näkyä näin rajusti joukkueen pelaamisessa. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään hätää etenkään puolustuksellisesti, joten kokonaisuus oli hallinnassa.

Sen on kuitenkin jatkossa pystyttävä parempaan tarkkuuteen laukausten suhteen, etenkin Valioliigassa, jossa vastustajien taso tulee olemaan huomattavasti kovempaa viikosta toiseen.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom