Advertisement

Chelsea sai haluamansa – maajoukkuepuolustaja siirtyy Lontooseen viisivuotisella sopimuksella

Valioliigajätti Chelsea tiedotti tänään hankkineensa Englannin maajoukkuepuolustaja Ben Chilwellin Leicesteristä.

23-vuotias Chilwell allekirjoitti lontoolaisseuran kanssa viisivuotisen sopimuksen, joka ulottuu kesään 2025 asti. Chelsea maksoi laitapuolustajasta 55 miljoonan euron siirtokorvauksen Leicesterille.

”Olen iloinen liittyessäni Chelseaan näinä erittäin jännittävinä aikoina. Odotan innolla olevani osa tätä nuorta, dynaamista joukkuetta, jota johtaa Frank Lampard. En malta odottaa aloittamistani ja toivottavasti ei kulu kauaa ennen kuin pääsen pelaamaan Chelsea-fanien edessä Stamford Bridgellä”, Chilwell sanoi Chelsean verkkosivuilla.

Leicester-kasvatteihin kuuluva Chilwell debytoi Valioliigassa jo vuonna 2015 oltuaan 18-vuotias. Kaiken kaikkiaan pelejä Leicesterissä kertyi plakkariin 123 kappaletta.

Englannin maajoukkueessa Chilwell debytoi syyskuussa 2018, ja on sittemmin pelannut kolmen leijonan riveissä yhteensä 11 A-maaottelua.