Advertisement

Chelsealla edessä hikinen ilta Barcelonan vieraana Nou Campilla

Chelsea taistelee tänä iltana pääsystä Mestarien liigan kahdeksan parhaan joukkoon Barcelonan kanssa Nou Campilla. Ensimmäinen osa Lontoossa päättyi 1-1 tulokseen. Tuolloin Chelsea pelasi loistavan ottelun Willianin johdolla. Maalinsa lisäksi brasilialainen laukoi ensimmäisellä puoliajalla kahdesti tolppaan. Lionel Messi pääsi tasoittamaan ottelun Chelsean puolustuksen virheestä. Kotijoukkue olisi pelillisesti ansainnut ottelusta hieman enemmän.

Illan ottelussa kohtaavat kaksi suurta joukkuetta. Kun joukkueet kohtasivat edellisen kerran Nou Campilla huhtikuussa 2012, ottelu päättyi 2-2 tasapeliin ja Chelsea eteni tuolloin jatkoon Mestarien liigassa. Joukkueiden edelliset kohtaamiset ovat muutenkin olleet erittäin tasaisia. Edellisestä 13 ottelusta kuusi on päättynyt tasan, Barcelona on voittanut kolmesti ja Chelsea neljästi. Molemmat ovat tehneet näissä otteluissa 19 maalia.

Joukkueilla menee omissa sarjoissaan hyvin eri lailla. Hallitseva mestari Chelsea on Valioliigassa vasta viidentenä. Sen myötä kausi kotimaan sarjassa on ollut pettymys. Barcelona vastaavasti johtaa La Ligaa kahdeksan pisteen turvin ennen Atletico Madridia.

Messi ei ollut mukana joukkueen kokoonpanossa viikonloppuna Malagaa vastaan lapsensa syntymän johdosta. Tänään argentiinalainen nähdään jälleen tositoimissa.

Chelsea tarvitsee jatkopaikkaa varten maalin, mutta samalla sen on pidettävä Barcelonan tehokas hyökkäyskoneisto aisoissa. Tehtävä tulee olemaan erittäin haastava Antonio Conten miehistölle. Joukkueiden välinen historia on kuitenkin osoittanut, että kumpi tahansa voi viedä tämän otteluparin.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom