Advertisement

Chelsealla vieraspeli Burnleyn vieraana

Chelsea kohtaa Valioliigassa vierasottelussa Burnleyn. Burnley oli Chelsealle viime kaudella hankala vastustaja, sillä Burnley kaatoi Chelsean kauden avauksessa Stamford Bridgellä 2-3. Tämä vastaava ottelu viime kaudella päättyi kuitenkin Chelsean 1-2 vierasvoittoon. Chelsea lähtee myös tähän otteluun suurena ennakkosuosikkina.

Burnley on joukkue, joka onnistui viime kaudella yllättämään kaikki. Tällä kaudella on ollut toistaiseksi kuitenkin hieman vaikeampaa. Joukkue on pelannut ajoittain hyvin ailahtelevasti. Kausi alkoi tasapelillä, jota seurasi peräti neljän ottelun tappioputki. Viime kierroksella Manchester City otti kotonaan murskaavan 5-0 voiton joukkueesta. Chelsean Eden Hazard on kuluvalla kaudella ollut todella kovassa vireessä joukkueessaan. Burnleyssä varaudutaan kuitenkin koko Chelsean joukkueen vaarallisuuteen.

”Todella suurilla joukkueilla ei ole vain yhtä suurta pelaajaa. Uskokaa minua. Chelsealla on loistava joukkue. Te näitte sen BATE Borisovia vastaan. He saivat kahdeksan maalipaikkaa ja näitte mitä tapahtui”, Sean Dyche kertoo.

Chelsea on avannut kauden yhdeksän ottelun tappiottomassa putkessa. Se on erinomainen saavutus joukkueelle, jonka uskottiin kesällä olevan todellisessa kriisissä. Kriisistä ei ole ollut tietoakaan ja Chelseaa voikin pitää tällä hetkellä yhtenä sarjan vaarallisimmista joukkueista. Joukkueen puolustuspelaamisessa on ajoittain omat haasteensa, mutta hyökkäyspelaaminen on erittäin soljuvaa. Viime kauteen nähden joukkue pelaa hyvin päinvastaisella taktiikalla ja se on tuottanut tulosta.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom