Advertisement

Chelsean ja Real Madridin neuvottelut etenevät – laitapuolustaja siirtymässä Lontooseen

ESPN:n tietojen mukaan Real Madridin laitapuolustaja Sergio Reguilon neuvottelee siirrosta Chelseaan. Lähde kertoo, että neuvottelut ovat edenneet jo pitkälle.

23-vuotias Reguilon on herättänyt kiinnostusta monissa eri Euroopan huippuseuroissa sen jälkeen, kun hän pelasi vakuuttavan lainakauden Sevillan riveissä. Ainakin Manchester United, Tottenham, Everton ja Inter Milan ovat tiedustelleet Reguilonin saatavuutta, mutta ESPN:n lähteiden mukaan Chelsea on lähimpänä espanjalaispelaajan allekirjoitusta.

Chelsean ykköstavoitteena vasemman laitapuolustajan tontille on ollut jo pitkään Leicesterin Ben Chilwell, mutta siirtoneuvottelut eivät ole edenneet ja lontoolaisseura on kääntänyt katseensa espanjalaispuolustajaan.

Chelsean ja Real Madridin välillä käydään nyt neuvotteluja siitä, tulisiko siirrosta pysyvä noin 25 miljoonalla eurolla, vai siirtyisikö Reguilon lainasopimuksella Lontooseen.

Real Madridin omiin kasvatteihin lukeutuva Reguilon on aiemmin itse kertonut haluavansa kokeilla uusia haasteita urallaan ja siirtyä Valioliigaan.