Advertisement

Chelsean jättänyt toppari ei kadu päätöstään

Keskuspuolustaja Nathan Aké alkaa sopeutua varsin hyvin Bournemouthiin. Hän siirtyi seuraan viime kauden alussa loppukauden mittaisella lainalla. Alku meni vaihtopenkillä, mutta marraskuussa hän murtautui avauskokoonpanoon. Otteet olivat sen verran vakuuttavia, että Chelsea käytti lainasopimuksessa olevan pykälän ja kutsui Akén tammikuussa takaisin. Peliaikaa ei loppukaudella Chelseassa kuitenkaan juuri siunaantunut.

Kesällä Bournemouth osti Akén pois Chelseasta. Siirtosumma oli yli 20 miljoonaa puntaa, eli Bournemouthin historian suurin. Hollantilainen onkin noussut heti tärkeään rooliin ja ollut avauskokoonpanossa kaikissa Bournemouthin yhdeksässä Valioliiga-ottelussa. Yhtä ottelua lukuun ottamatta hän on myös pelannut täydet minuutit. Aké on toistaiseksi ainakin tyytyväinen päätöksestään siirtyä Bournemouthiin.

”Minua ei kaduta, ei missään tapauksessa. Olen edelleen 100-prosenttisen tyytyväinen päätöksestäni”, Aké sanoi London Evening Standardin haastattelussa. ”Kausi on yhä nuori. Me emme aloittaneet kautta hyvin, mutta jalkapalloilullinen laatumme on palaamassa, teemme hienoja maaleja. Puolustus paranee myös. Meidän täytyy vain napata lisää pisteitä ja tällä joukkueen laadulla se tulee tapahtumaan.”

Jalkapalloilija haluaa menestystä ja voittaa pokaaleja, mutta jalkapalloilija haluaa myös pelata. 22-vuotias Aké oli osa Chelsean mestarijoukkuetta viime kaudella, mutta hän tietää, mitä tarvitsee kehittyäkseen.

”Kun palasin lainalta luulin, että saisin enemmän mahdollisuuksia pelata. Sain joitain pelejä, mutta halusin sen tunteen, että pelaan joka viikko. Sitä tarvitsen tässä iässä”, Aké pohti. ”Ymmärrän myös managerin näkemyksen Chelseassa. Heillä on paljon paineita ja ehkä se on vaikeaa heittää nuoria pelaajia sisään. En ole vihainen tai pettynyt Chelseaan. Nautin ajastani siellä ja opin todella paljon.”