Advertisement

Chelsean lainaamalla hyökkääjällä räjähtävä alku Saksassa

Chelseassa manageri Antonio Conten epäsuosiossa ollut belgialaishyökkääjä Michy Batshuayi on ottanut lainapestistään kaiken irti ja saanut todella räjähtävän lähdön Dortmundissa. Pelaaja on antanut sellaisia näyttöjä, että Belgian managerina toimivalla Roberto Martinezilla tulee olemaan tiukka tehtävä päättää, kuka toimii maan ykköshyökkääjänä ensi kesän MM-kilpailuissa. Batshuayin tämän hetkisillä tehoilla esimerkiksi Romelu Lukaku vaikuttaa todella keskinkertaiselta hyökkääjältä, vaikka pelaa Manchester Unitedin kaltaisessa suurseurassa.

Batsman lempinimeä käyttävä hyökkääjä on tehnyt Dortmundissa pelaamissaan kolmessa ottelussa viisi maalia. Bundesliigan kahdessa ottelussa maaleja on tullut kolme ja eilen pelatussa Eurooppa-liigan ottelussa Dortmund nousi 1-2 tappioasemasta 3-2 voittoon belgialaisen kahdella maalilla.

Dortmundin manageri Peter Stöger kehui uutta hyökkääjäänsä vuolaasti Atalanta-ottelun jälkeen.

”Michy on todellinen maalintekijä”, Stöger kertoi ottelun päätyttyä.

”Hän on hyvin pidetty ja täysin integroitunut joukkueeseen. Meidän tavoitteemme ja hänen henkilökohtaiset tavoitteensa ovat yhteneväiset keskenään.”

”Maalien teko on yksi asia. Kuitenkin joukkueen eteen työskenteleminen ja pallojen voittaminen, kuten hän teki ensimmäisessä maalissamme, tekee hänestä suurenmoisen hyökkääjän.”

Paljonkin kritiikkiä tehottomuudestaan kauden aikana saanut Batshuayi on tehnyt koko kauden aikana pelaamissaan 29 ottelussa 17 maalia. Kun huomioidaan hänen saamansa peliaika, pelaaja on ollut erittäin tehokas. Hän on tehnyt maalin keskimäärin joka 84. peliminuutti. Vertailun vuoksi Lukakun tahti on ollut maali joka 157 peliminuutti. Batshuayi tekee maaleja siis lähes tuplavauhdilla maamieheensä verrattuna.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@Vaihtopenkkicom