Advertisement

Chelsean siirtoikkuna kulminoituu viimeiseen päivään

Chelsean toivoma Alex Oxlade-Chamberlainin siirto kariutui eilen englantilaisen valitessa Liverpoolin Lontoon sinipaitojen sijaan, mutta Antonio Conten seura havittelee kovia vahvistuksia ennen siirtoikkunan sulkeutumista tänään.

”On neljä päivää jäljellä ennen siirtoikkunan umpeutumista. Luulen seuran tekevän paljon töitä vahvistaakseen joukkuettamme”, Conte ilmoitti viime viikonlopun Everton-ottelun jälkeen, ja kiirettä seuralla pitääkin.

Evertonin Ross Barkley sekä Leicester Cityn Danny Drinkwater, joitten siirtoja on huhuttu läpi kesän, ovat yhä mahdollisesti liittymässä Conten valmentamaan rivistöön. Everton on viimeisten tietojen mukaan hylännyt Chelsean 25 miljoonan punnan tarjouksen viime viikolla, ja pyytävät keskikenttäpelaajasta 35 miljoonaa puntaa, Evertonin tiedostaessa myös Tottenhamin olevan kiinnostunut 23-vuotiaan kiinnittämisestä. Leicester puolestaan on hylännyt jo kaksi the Bluesin ehdottamaa siirtohintaa, ja pyytävät niin ikään 35 miljoonaa puntaa keskikenttäpelaajastaan.

Chelsean siirtoikkunan viimeinen päivä näyttää todella hektiseltä, sillä huhujen mukaan myös Swansean espanjalaishyökkääjä Fernando Llorente ja Juventus-puolustaja Alex Sandro ovat lähellä siirtoa hallitsevan mestarin riveihin.

Myös Diego Costan siirtosaaga on päättymässä, ja nähtäväksi jää, pysyykö brasilialainen Chelsean listoilla ainakin tammikuuhun asti.