Advertisement

Chesea saa vieraakseen Crystal Palacen – Maaleja tiedossa

Chelsea ja Crystal Palace iskevät yhteen sunnuntain viimeisessä ottelussa Valioliigassa. Viime kaudella Chelsea oli kyseisessä ottelussa vain niukasti parempi. Ottelu päättyi kotijoukkueen 2-1 voittoon Willianin osumalla sekä Martin Kellyn omalla maalilla. Crystal Palacen osumasta vastasi puolestaan Patrick van Aanholt. 

Chelsea on pelannut tuloksellisesti hyvin, vaikka etenkin puolustussuuntaan joukkueella onkin ollut ajoittaisia ongelmia. Joukkue on kuitenkin sarjassa yhä ilman tappiota ja ennakkosuosikin rooli on joukkueen harteilla myös Palacea vastaan. Joukkueen ykköstähti Eden Hazardin kunto ottelua ajatellen on vielä pieni kysymysmerkki.

”Eilen Eden oli suurimman osan harjoituksista joukkueen mukana. Hän ei ole välttämättä valmis tällä hetkellä pelaamaan 90 minuuttia, koska nämä olivat hänen ensimmäiset harjoituksensa kahteen viikkoon”, Maurizio Sarri kommentoi lehdistötilaisuudessa.

”Hän voi kuitenkin luultavasti pelata 40-45 minuuttia ja se on tärkeää meille.”

Crystal Palace pelasi viime viikolla kotonaan 2-2 tasapelin Arsenalia vastaan. Joukkueen molemmat maalit syntyivät rangaistuspotkusta ja maalintekijänä toimi joukkueen kapteeni Luka Milivojevic. Joukkue sai tasapelistä runsaasti itseluottamusta ja pyrkii varmasti haastamaan Chelsean tosissaan.

”Me emme voi naamioida tehtävän vaikeutta millään tavalla”, Roy Hodgson kertoi omassa lehdistötilaisuudessaan.

”Emme voi sanoa sen olevan helpompaa, kuin mitä se on. Me pelasimme kuitenkin hyvin Liverpoolia ja Arsenalia vastaan. Meidän uskomme ja itseluottamuksemme perustuu siihen.”

Chelsea on ollut erittäin tehokas joukkue Sarrin tultua joukkueen manageriksi. Tämä huomioiden ja vastaavasti Crystal Palacen kyky iskeä tehokkaasti vastaan, voitaneen veikata, että ottelussa nähdään paljon maaleja. Nordicbet tarjoaa yli 3,5 maalille ottelussa mukavan 2,45 kertoimen. Muut Nordicbetin kertoimet otteluun löydät täältä!

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom