Chilen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Reinaldo Rueda on pahoillaan Alexis Sanchezin puolesta, jolla on hänen mukaansa ollut ”traumaattinen vuosi”.
Sanchez siirtyi tammikuussa 2018 Manchester Unitediin, jossa hän on epäonnistunut täysin. 45 ottelussa chileläishyökkääjä on tehnyt vain viisi maalia. Täksi kaudeksi United lainasi Sanchezin italialaisseura Interiin, mutta sielläkin chileläisellä on ollut vaikeaa. Loukkaantumiset ovat vaivanneet ja peliminuutteja on kertynyt vain 15 ottelussa, joissa hän on tehnyt ainoastaan yhden maalin.
”Se on ollut hänelle traumaattinen vuosi, erittäin piinaava. Se on ollut sitä Arsenalista lähdöstä saakka”, Rueda kertoi Diario Sportille.
”Hän oli erittäin epäonnekas loukkaannuttuaan Alicantessa harjoitusottelussa Kolumbiaa vastaan. Se melkein pilasi hänen lainansa Interissä.”
”Kun hän toipui, koronaviruspandemia keskeytti kauden. Toivon, että koronaviruspandemia menee ohi nopeasti, koska hän on suuri ammattilainen. Hänellä on vielä paljon näytettävää korkeimmalla tasolla.”
31-vuotias Sanchez on Chilen jalkapallomaajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä 43 osumallaan. Hänen sopimuksensa Manchester Unitedin kanssa ulottuu vuoteen 2022 saakka.