Advertisement

Chris Basham: Vaihtojen määrän kasvu saattaa vaikeuttaa Sheffieldin taistelua europelipaikoista

Sheffield Unitedin tuhkimotarina Valioliigassa keskeytyi koronaviruksen aiheuttaman tauon ansiosta. Valioliigan palatessa Sheffield United lähtee viimeisiin otteluihin seitsemänneltä sijalta, vain viisi pistettä neljäntenä olevaa Chelseaa perässä.

Seuran puolustuspään johtohahmoihin lukeutuva Chris Basham on kuitenkin huolissaan sääntömuutoksesta, jonka avulla ottelun aikana sallitaan vaihtoja poikkeuksellisesti viisi kappaletta. Sääntömuutoksella pyritään helpottamaan selviytymistä hektisestä ottelutahdista, mutta Bashamin mukaan Sheffieldin kannalta sääntömuutos vaikeuttaa heidän taisteluansa europelipaikoista huomattavasti joukkueen pelaajamateriaalin ollessa huomattavasti muita top-6 joukkueita huonompi.

”Mielestäni vaihtojen lisääntyminen tulee vaikuttamaan meidän mahdollisuuksiimme negatiivisesti, koska meidän pelaajamateriaalimme ei ole niin leveä ja vahva kuin muilla top-6 joukkueilla. Mutta aiomme antaa kaikkemme, jotta onnistuisimme eikä managerimmekaan anna meille muita vaihtoehtoja.”


”Managerimme sanoi meille, että voimme jatkaa niin, että olemme tyytyväisiä pelatessamme ja säilyessämme Valioliigassa. Tai sitten vastaavasti voimme tehdä jotain, mitä emme ole aikaisemmin tehneet eli taistella itsemme europeleihin ja Mestareiden Liigaan ensi kaudeksi.”

Bashamin mukaan vaihtuneiden olosuhteiden alaisuudessa pelaaminen on vaatinut totuttelua pelaajien kesken.

”On ollut silmiä avaavaa totutella pelaamaan ilman katsojia. Kuulet koutsin äänen jopa toiselta puolelta kenttää.”

”Se on ollut myös outoa ja vaatinut totuttelua, että ei pukukoppielämää ei ole ja hengenluontirinkejä ei voida pitää. Kaikki on hieman epäselvää ja outoa tällä hetkellä.”

Sheffield United kohtaa ensi keskiviikkona Aston Villan Valioliigan jatkuessa.