Advertisement

Christian Eriksen jäi Tottenhamiin, mutta siirtohalut eivät ole kadonneet – Spurs menettää tähtipelaajansa ilmaiseksi?

Kuva: TT, Michael Zemanek

Tottenhamin keskikenttäpelaaja Christian Eriksen kertoi kesäkuussa ”haluavansa kokeilla jotain uutta urallaan” ja kosiskeli Espanjan suurseuroja Real Madridia sekä FC Barcelonaa, joka nostatti samantien siirtohuhuja.

27-vuotias Eriksen yhdistettiin vahvasti Real Madridiin, mutta Euroopan siirtoikkuna sulkeutui maanantai-iltana ja tanskalainen on yhä Tottenhamin pelaaja.

Spurs-leirissä ollaan varmasti tyytyväisiä Eriksenin pysymiseen, mutta samalla tilanne on hieman kinkkinen.

Eriksenin sopimus päättyy ensi kesänä, eikä hän ole halukas allekirjoittamaan uutta jatkosopimusta, joten tanskalainen saa vapaasti neuvotella siirrosta ulkomaisten seurojen kanssa tammikuusta lähtien. Spurs on siis menettämässä yhden suurimmista tähtipelaajistaan ilmaiseksi.

”Toivon, että voisin päättää tulevaisuudestani aivan kuten Football Manager -pelissä, mutta valitettavasti en voi”, Eriksen sanoi tanskalaiselle Ekstra Bladetille tällä viikolla.

Eriksenin kommenteista pystyy aistimaan harmituksen siitä, että siirtoa ei tapahtunut. Samalla myös Spurs-leirissä voidaan haudata viimeisetkin toivon kipinät tanskalaispelaajan jatkosopimuksesta.

Eriksen on pelannut Tottenhamissa vuodesta 2013 lähtien. Keskikenttäpelaaja on tehnyt 210 pelaamassaan valioliigaottelussa 50 maalia.