Advertisement

Christian Eriksen myöntää: ”Käynnissä on ehdottomasti vaikein aikani Tottenhamissa”

Kuva: TT, James Marsh

Viime kaudella aina Mestarien liigan finaaliin saakka yltäneeltä Tottenhamilta odotettiin tältä kaudelta paljon, mutta alkukausi on mennyt täysin penkin alle.

Tottenham on Valioliigassa kahdeksan ottelukierroksen jälkeen vasta sijalla yhdeksän. Mestarien liigassa pohjoislontoolaisseura on lohkonsa viimeinen, kerättyään kahdesta ottelusta yhden pisteen.

Spursin keskikenttäpelaaja Christian Eriksen, joka kesällä avoimesti kertoi halustaan lähteä seurasta, myöntää, että käynnissä on hänen Tottenham-uransa vaikeimmat ajat.

”Tällä hetkellä käynnissä on ehdottomasti vaikein aikani Tottenhamissa”, Eriksen kertoi tanskalaiselle Ekstra Bladetille.

”Ensimmäisenä vuotena, kun saavuin, meno oli ylösalaista, mutta [Mauricio] Pochettinon tultua vuonna 2014 se on ollut menestystarina. Odotukset meitä kohtaan on nyt aivan eri tasolla. Meidän on voitettava joka kerta, ja se on sama tunne kuin meillä pelaajilla.

”Meidän pelaajien on yritettävä pitää kaikki negatiiviset asiat täysin poissa. Huonoihin tuloksiimme on vaikea löytää vastausta. Olemme kuitenkin olleet myös epäonnekkaita.”

Eriksen on ollut viime vuosina Tottenhamin kirkkaimpia tähtiä, mutta tällä kaudella tanskalaispelaaja ei ole juurikaan häikäissyt. Tämän kauden 11 pelaamassaan ottelussaan keskikenttäpelaaja on tehnyt vain yhden maalin ja antanut yhden maalisyötön.