Leicesterin tuore manageri Claude Puel on tänään ensimmäistä kertaa joukkueensa penkin päässä, kun Everton vierailee King Power Stadiumilla. Leicesterillä on kasassa varsinkin avausyksitoistikkonsa suhteen laadukas pelaajisto, joka on alisuorittanut alkukaudella sekä pelillisesti että tuloksellisesti. Joukkue majailee sarjataulukossa tällä hetkellä 15. sijalla vain yhdeksän pistettä keränneenä.
Puelin onnistuminen mitataan sillä, mitä tapahtuu pelikentällä. Kentän ulkopuolella yksi hänen suurimmista prioriteeteistaan on vakuuttaa Leicesterin ykköstähtiin lukeutuva laituri Riyad Mahrez.
Mahrez oli jo edellisen siirtoikkunan aikaan vahvasti lähtöhuhujen kohteena, mutta ranskalaisluotsi toivoo algerialaispelaajan pysyvän myös tulevaisuudessa Leicesterissä.
”On minulle myötäistä saada tällaiset pelaajat haluamaan pysyä joukkueessa, kun he tietävät, että pelaamme hyvää jalkapalloa. Olen aina houkutellut heitä puoleeni”, Puel kommentoi Sky Sportsin verkkosivuilla.
”Haluan luoda ympäristön, jossa nämä pelaajat viihtyvät, haluavat pysyä, ovat onnellisia ja nauttivat itsestään, jalkapallosta ja suunnitelmista, joita meillä on”, Puel jatkaa.
Puelilla on viime kaudelta kokemusta Valioliigasta. Hän valmensi Southamptonin kahdeksanneksi, mikä oli resursseihin nähden erinomainen suoritus. Puel sai silti kauden jälkeen monien mielestä varsin kyseenalaiset potkut.
Syyskuussa 56 vuotta täyttänyt ranskalainen aloitti valmennusuransa jo vuonna 1999. Ennen Southamptonia hän on kerännyt kokemusta Monacon, Lillen, Lyonin ja Nicen peräsimessä.
Puelin mielestä on normaalia, että Leicesterin kaltaisessa seurassa pelaajat ovat saattaneet tuntea viime aikoina turhautumista ja pettymystä. Kun joukkue voitti keväällä 2016 Valioliigan ja pelasi viime kaudella Mestarien liigaa, pelaajat tietävät nyt, mitä on pelata korkeimmalla tasolla.
”Oveni on aina avoinna. On tärkeää kuunnella ja kertoa heille, että on erilaisia mahdollisuuksia, joista pelaajien täytyy tuntea itsensä vakuuttuneiksi”, Puel kertoo.
Puelin edeltäjä oli Craig Shakespeare, joka tuli mestarivalmentaja Claudio Ranierin tilalle kesken viime kauden. Puel solmi heti kolmen vuoden sopimuksen ja toivoo pysyvänsä seuran peräsimessä pitkään. Edellinen pesti Southamptonissa osoitti kuitenkin hänelle, että mitä vain voi tapahtua.
”Lähestyn tätä pitkäaikaisena työnä. Kun aloitan työni, yritän aina tuoda jotakin, enkä vain seisoa jalkapallokentän teknisellä alueella. Haluan kehittää seuraa kokonaisvaltaisesti.”
”Teet pieniä nykäyksiä kerrallaan, mutta se on pitkäaikainen eikä lyhytaikainen projekti. Olet aina tietoinen ja realistinen siitä, että työ voi päättyä milloin tahansa”, Puel toteaa.