Advertisement

Claude Puel vastasi Tadicin valitteluun – ”Hänen on jatkettava töiden tekemistä”

Southamptonin päävalmentaja Claude Puel on vastannut Dusan Tadicin valitteluun vähentyneestä peliajasta.

”Kaikilla pelaajilla voi olla pettynyt olo ottelun jälkeen. Ymmärrän sen, ja hoidamme tämän joukkueen sisällä.”

Vuonna 2014 Twentestä värvätty serbialainen on siirtonsa jälkeen ollut keskeisessä roolissa hyökkäävänä keskikenttänä, ja on varmoilla otteillaan herättänyt kiinnostusta Arsenalissa kuin myös Italian jättiseuroissa Napolissa ja Juventuksessa. Tadic onnistui 2015/2016 kauden aikana tehoilemaan seitsemän täysiosumaa sekä 12 maaliin johtanutta syöttöä, ja pelasi täydellistä läpimurtokautta Valioliigassa. Keskikentän tehot ei tänä vuonna ole olleet aivan samalla tasolla, joka on näkynyt peliajan vähenemisenä.

Southamptonin riveissä pelaava Dusan Tadic on tällä kaudella otettu vaihtoon 16 kertaa 20 esiintymisessään, jota serbialaiskeskikentän on ollut vaikea niellä, ja on syyttänyt valmentajaansa ’kunnioituksen puutteesta’ pelaajaa kohtaan. Päävalmentaja Claude Puel on nyt reagoinut tyynen rauhallisesti tähtipelaajansa kiukutteluun, ja kehottaa Tadicin jatkavan hyvää tekemistään, niin loppukaudesta nähdään 90 minuutin esiintymisiä.

”Kaikilla pelaajilla voi olla pettynyt olo ottelun jälkeen. Ymmärrän sen, ja hoidamme tämän joukkueen sisällä.”

”Hän tietää, ettei se ollut hyvä tapa reagoida.”

”Kaikkien pelaajien on oltava joukkueen käytettävissä. Dusanin otteet ovat olleet hyvällä tasolla ja viimeiset neljä tai viisi ottelua olleet kiinnostavia hänen tilastojen sekä työmäärän valossa, niin otteluissa kuin harjoituksissa.”

”Hänen on jatkettava hyvän työn tekemistä ja tulen palkitsemaan hänet 90 minuutin peliajalla.”

Tadic on tällä kaudella onnistunut maalinteossa kolme kertaa, kun taas maaliin johtaneita syöttöjä on kertynyt neljä kappaletta. Tammikuun värväys Manolo Gabbiadini on löytänyt yhteisen sävelen serbialaiskeskikentän kanssa, ja parivaljakon tehoista saadaan varmasti vielä nauttia loppukauden aikana.