Advertisement

Conte ei murehdi menetettyä mahdollisuutta hankkia Virgil Van Dijk

Liverpool hankki Virgil Van Dijkin Southamptonista 75 miljoonalla punnalla. Pelaajan perässä oli myös Chelsea, joka teki kovasti töitä saadakseen hollantilaisen joukkueensa takalinjoille. Pelaaja valitsi kuitenkin Liverpoolin uudeksi seurakseen. Chelsean manageri Antonio Conte ei aio jäädä murehtimaan menetettyä mahdollisuutta kyseisen 26-vuotiaan puolustajan hankkimiseksi.

Conten mukaan seura jatkaa pyrkimyksiään vahvistaa joukkuetta tammikuun aikana.

”Tämä on jalkapalloa ja se on osa elämää. Hän oli meidän kohteemme, mutta tämä on jalkapalloa, kuten hyvin tiedätte”, Conte kertoi.

”Meillä voi olla paljon kohteita ja meidän täytyy pystyä hankkimaan kohteitamme. Siirtomarkkinat eivät ole helppoja yhdellekään seuralle.”

Van Dijkista maksettu siirtosumma oli loppujen lopuksi maailmanennätyssumma, kun puhutaan puolustajista maksetuista siirtosummista. Kyle Walkerin siirto Tottenhamista Valioliigaa tällä hetkellä hallitsevaan Manchester Cityyn viime kesänä oli edellinen ennätys. Hinnat siirtomarkkinoilla ovat kasvamassa todella huimaa vauhtia ja summissa ei pysy enää järki mistään kohtaa mukana.

Van Dijk itse kommentoi siirron Liverpooliin olleen täydellinen.

”Seuran historia huomioiden ja kaikki asiat sen ympärillä, tämä oli vain minulle täydellinen valinta.”