Advertisement

Conte ei ole huollissaan mahdollisista potkuista – Myöntää kuitenkin univaikeudet

Chelsean kausi ei ole sujunut odotetusti viime kauden loistavan Valioliigamestaruuden jälkeen. Mestaruus Valioliigassa on karannut joukkueen käsistä jo hyvissä ajoin ja Carabao-Cupissa noutaja tuli Arsenalin muodossa välierävaiheessa. Chelsea on yhä mukana FA Cupissa ja Mestarien liigassa, joista nykyesityksillä on vaikea nähdä menestystä jälkimmäisessä kilpailussa. Seuran manageri Antonio Conte on myös jatkuvasti kritisoinut seuran siirtopolitiikkaa. Eilen perjantaina Conte tosin ilmoitti seuran siirtopolitiikan olevan oikea ja hänen olevan täysin tyytyväinen Chelsean toimiin siirtomarkkinoilla.

Conten kritisointi Chelseaa kohtaan, joukkueen esitykset pelikentillä sekä Conten oletettu koti-ikävä ovat nostaneet esiin spekulaatioita, joiden mukaan Chelsea harkitsisi managerilleen potkujen antamista.

Conte ei itse ole huolissaan potku-uhasta, mutta myöntää vaikeiden aikojen valvottavan häntä öisin.

”Kun asiaa tarkastelee, voidaan todeta seuralla olleen kymmenen manageria viimeisen 14 vuoden aikana”, Conte kertoi.

”Samaan aikaan uskon tekemääni työhön, joten olen hyvin rentoutunut. En huolehdi tällaisista asioista.”

”Tämä ei ole helppoa, sillä tiedätte minun elävän pelissä mukana ja tekevän tätä työtä täydellä intohimolla ja suurella rakkaudella.”

”Tästä syystä en aina saa nukutuksi yöllä, kun joukkueella on vaikeaa.”

Conten johtama Chelsea kohtaa sunnuntaina kotiottelussa Newcastlen FA Cupin neljännellä kierroksella. FA Cup on tällä hetkellä se sarja, jonka voittoon Chelsealla on kaikkein suurimmat mahdollisuudet. Joukkue joutuu otteluun ilman ykköshyökkääjäänsä Alvaro Morataa, joka on parhaillaan loukkaantuneena.