Advertisement

Conte haluaa lopettaa Mourinhon kanssa riitelemisen

Chelsea kohtaa sunnuntaina Manchester Unitedin Old Traffordilla Valioliigaottelussa. Joukkueiden managerit Antonio Conte sekä Jose Mourinho ovat olleet keskenään kovissa riidoissa julkisuudessa. Mourinholle ei ollut helppo pala, kun hän sai potkut Chelseasta ja hän ei ole missään vaiheessa ollut kovin innostunut Contesta entisen joukkueensa uutena managerina. Vastaavasti Conte on kritisoinut kovaan ääneen myös Mourinhon toimia.

”En ole kiinnostunut tästä aiheesta. Molemmat ovat sanoneet asioita menneisyydessä, mutta olemme nyt lopettaneet”, Conte kertoi ottelua edeltäneessä lehdistötilausuudessa.

”Minun osaltani olemme lopettaneet.”

Myös Mourinho halusi lehdistötilaisuudessaan Conten tavoin keskittyä itse otteluun ja laittaa henkilökohtaiset kiistat sivuun.

”Olen kertonut jo aiemmin, etten aio puhua asiasta enempää”, Mourinho kertoi perjantaina.

”Se ei ole asian pointti. Hän on hyvä manageri ja Chelsea on hyvä joukkue. Se on ainoa asia mikä minua kiinnostaa nyt.”

Chelsea on kolme pistettä Manchester Unitedin perässä ja molemmat joukkueet joutuvat edelleen taistelemaan Mestarien liigapaikasta ensi kaudeksi.

”Tämä on massiivinen ottelu”, Conte sanoi.

”Se on tärkeä meille ja se on tärkeä heille.”

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom