Crystal Palace aikoo olla hyvin aktiivinen tammikuun siirtoikkunan loppupuoliskolla. Palacen managerin Roy Hodgsonin mukaan seuran pitäisi hankkia parin seuraavan viikon aikana kuusi tai seitsemän uutta pelaajaa. Neljä on hänen mukaansa kuitenkin ehdoton minimi, että joukkue saadaan tasapainoon.
Syynä suureen ostostarpeeseen on Palacen kohtaama pienoinen loukkaantumisongelma. Jason Puncheon ja Scott Dann ovat loppukauden sivussa loukkaannuttuaan pahasti ottelussa Manchester Citya vastaan. Hodgson odottaa myös Jeffrey Schluppin sekä Ruben Loftus-Cheekin olevan sivussa vielä jonkin aikaa.
”Realistiset ajatuksemme, kun olin ollut seurassa kaksi tai kolme viikkoa, oli neljä hankintaa tehdäksemme joukkueesta niin tasapainoisen ja kauttaaltaan vahvan kuin se voi olla”, Hodgson sanoi Sky Sportsin mukaan. ”Syy miksi sanoin, että lukema saattaa nousta korkeammaksikin on hyvin yksinkertaisesti se että olemme menettäneet kaksi pelaajaa loppukaudeksi. Jeffrey Schlupp on todennäköisesti myös hyvän aikaa sivussa emmekä tällä hetkellä oikein tiedä kuinka kauan Ruben Loftus-Cheek on poissa. Siinä on neljä pelaajaa joiden todella laskin olevan osa meidän avauskokoonpanoamme jotka menetimme”
Palacelle saattaa kuitenkin tulla kiire noin suuren hankintamäärän kanssa. Siirtoikkuna on auki enää alle kaksi viikkoa.
”En usko, että on epärealistista ajatella että jos saamme yli neljä pelaajaa pärjäämme hyvin. Jos emme saa niitä neljää, materiaalimme tulee olemaan ennen kaikkea turhan kapea”, Hodgson jatkoi. ”Olisimme varmasti heikkoja joillain osa-alueilla jossa meillä ei ole leveyttä ja kilpailua jota haluaisimme, mutta olisimme itse asiassa myös hyvin vajaalukuinen porukka.”