Advertisement

David Luiz viikkoja sivussa

Chelsean keskuspuolustaja David Luizilla oli sunnuntaisessa Lontoon paikalliskamppailussa Arsenalia vastaan tyypillisen vaiherikas ilta. Ensin hän sai keltaisen kortin yritettyään saksipotkua, mutta osuttuaan jalallaan Laurent Koscielnyn päähän. Ottelun 87. minuutilla hän puolestaan sai suoran punaisen kortin taklattuaan rumasti Sead Kolasinacia. Suora punainen tietää kolmen ottelun pelikieltoa Englannin kentille, joten kotimaan sisäisissä otteluissa Luiz ei joka tapauksessa saa pelata ennen maaottelutauon jälkeen 14. lokakuuta pelattavaa Valioliigan ottelua Crystal Palacea vastaan. Nyt näyttäisi siltä, että Luizilta jää kuitenkin sivuun myös viikon päästä pelattava Mestarien liigan ottelu Atletico Madridia vastaan, sillä The Sunin mukaan hän mursi ranteensa Arsenalia vastaan.

Ranne murtui tilanteessa, jossa Luiz tuli taklaukseen tuttuun tapaansa vauhdilla ja rymisi kovaa päin laitamainoksia. Hänen nähtiin irvistävän tuskissaan tilanteen jälkeen, mutta hän sai tukilastan käteensä ja jatkoi kuitenkin pelaamista ennen kuin punainen kortti lopulta toi hänelle aikaisen suihkun. Luiz on siis kovaa tekoa, ja The Sun raportoikin, että hän on murtumasta huolimatta jo palannut lasta kädessä Chelsean harjoituksiin. Harjoitteleminen käsivamman kanssa on kuitenkin täysin eri asia kuin pelit ja niissä väistämättä koetut kontaktit, joten Atletico-peli tulee varmasti liian aikaisin.

Luizin ja Chelsean kannalta miehen saamassa punaisessa kortissa voidaan siis nähdä myös hopeareunus. Se pakottaa hänet pysymään poissa kotimaan peleistä maaottelutaukoon asti, joten houkutusta palata kentälle ennen aikojaan ei pääse syntymään.