Advertisement

De Bruyne sivuun Manchesterin derbystä

Manchester City joutuu tulemaan toimeen keskiviikon paikalliskamppailussa Manchester Unitedia vastaan ilman keskikenttäpelaajaansa Kevin De Bruynea. Belgialainen joutui loukkaantuneena vaihtoon viime viikonlopun voitollisen Tottenham-ottelun ensimmäisellä puoliajalla.

Nyt Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on vahvistanut, että De Bruyne ei pelaa ainakaan huomisessa derbyssä. Hänellä on lihasvamma, josta ei toivuta ajoissa ainakaan siihen otteluun.

“En usko. Ongelma on hänen lihaksistossaan”, Guardiola totesi Sky Sportsin mukaan. “Me tarkkailemme seuraavien päivien aikana kuinka hän toipuu. Mutta huomiselle hän ei ole valittavissa.”

On mahdollista, että De Bruyne ei ehdi toipua enää pelikuntoon kauden loppuun mennessä. Guardiolan mukaan myöhemmät vammat, mitä De Bruyne on tällä kaudella kokenut, johtuvat polvivammasta, joka piti hänet pitkään sivussa alkukaudesta.

“Valitettavasti hän loukkaantui ja sitten uudestaan ja uudestaan. Hänellä on ollut kaksi tai kolme lihasvammaa, jotka johtuivat hänen polvivammastaan”, Guardiola jatkoi. “Englannin kilpailuissa ei ole aikaa tehdä valmistautumisia, ne on parasta tehdä kesällä. Meidän täytyy kiinnittää enemmän huomiota pieniin asioihin tulevaisuudessa. Nyt meidän täytyy katsoa, jos hän pystyisi pelaamaan yhden tai kaksi peliä ennen kauden päätöstä ja sitten saamaan alle hyvän harjoituskauden.”

De Bruyne on pelannut yhteensä vain 18 Valioliigan ottelussa tällä kaudella loukkaantumistensa vuoksi. Manchester Cityllä on kautta jäljellä vielä neljän Valioliiga-ottelun sekä FA Cupin finaalin verran.