Advertisement

Debyyttinsä tehnyt Liverpool-vahti nollasi Ajaxin – jatkopaikka sekä lohkovoitto varmistui

Liverpool varmisti paikkansa Mestarien liigan jatkopeleihin kukistamalla tiistai-iltana Anfieldilla Ajaxin maalein 1-0.

Tasaisen ottelun ainoa maali nähtiin toisen puoliajan alussa, kun Neco Williamsin keskitys tavoitti takatolpalle vapaaksi jääneen Curtis Jonesin, jolla oli helppo työ siirtää pallo tyhjänä ammottaneeseen Ajax-maaliin. Ajax-vahti Andre Onana joutuu ottamaan maalin ainakin osittain kontolleen, sillä kamerunilainen luki tilanteen todella heikosti ja seikkaili turhaan maaliltaan.

Ajaxin kannalta takaiskumaali oli muutenkin erityisen kirvelevä, sillä vain minuutti aiemmin joukkue oli lähellä siirtyä ottelussa johtoon, mutta tolppa pelasti Liverpoolin kahdesti.

Ottelun lopussa Ajaxin konkarihyökkääjä Klaas-Jan Huntelaar oli tuoda vierailijat pelissä tasoihin, mutta Liverpoolin maalilla Mestarien liiga -debyyttinsä tehnyt Caoimhin Kelleher venyi huipputorjuntaan eikä antanut nollapelinsä rikkoutua.

Liverpool ei häikäissyt, mutta onnistui jälleen kerran kairaamaan heikommallakin peliesityksellä voiton. Jatkopaikan lisäksi joukkue varmisti myös lohkovoittonsa, joten päätöskierroksen Midtjylland-otteluun ei jäänyt minkäänlaista panosta.

Mestarien liigan tulokset tiistailta:

  • Lokomotiv Moskova – RB Salzburg 1-3
  • Shakhtar Donetsk – Real Madrid 2-0
  • Atalanta – Midtjylland 1-1
  • Atletico Madrid – Bayern München 1-1
  • FC Porto – Manchester City 0-0
  • Liverpool – Ajax 1-0
  • Marseille – Olympiakos 2-1
  • Mönchengladbach – Inter 2-3