Advertisement

Declan Rice ei seuraa siirtospekulaatioita – “Keskityn täysillä West Hamiin”

Juuri päättynyt kausi oli todellinen läpimurtokausi West Hamin nuorelle Declan Ricelle. Jo edellisellä kaudella edustusjoukkueessa paljon pelannut Rice otti paikkansa West Hamin keskikentän pohjalla ja nousi äkkiä yhdeksi seuran avainpelaajista.

20-vuotias West Hamin oma kasvatti oli niin vakuuttava, että sai maaliskuussa debyytin Englannin miesten maajoukkueessakin. Hän on jälleen maajoukkueen mukana Englannin valmistautuessa Kansojen liigan lopputurnaukseen.

Luonnollisesti hyvät otteet ovat tuoneet mukanaan myös siirtohuhut ja ainakin Manchesterin seurojen kerrotaan olevan Ricestä kiinnostuneita. Joulukuussa pitkän jatkosopimuksen tehnyt Rice itse sanoo kuitenkin keskittyvänsä vain West Hamiin.


“Tiedän, että liikkeellä on huhuja mutta kirjoitin kauden aikana viiden vuoden sopimuksen West Hamin kanssa, joten keskityn täysillä West Hamiin”, Rice kertoi Sky Sportsin mukaan. “Minulla on mahtava yhteys kannattajien kanssa. He rakastavat minua, minä rakastan heitä ja niin se vaan on tällä hetkellä. En mieti mitään muuta.”

Tulevaisuudessa Ricen tavoite on totta kai kuitenkin päästä pelaamaan Mestarien liigassa. Hänen mielestään vähempään on turha jalkapalloilijana tyytyä.

“Mielestäni kun aloittaa jalkapallon haluaa tietysti aina päästä huipulle”, hän jatkoi. “Haluaa pelata Mestarien liigassa. Jos on jalkapalloilija eikä halua sitä, ei mielestäni ole mitään mieltä jatkaa pelaamista.”

 

METSÄSTÄ VIIKON KORKEINTA KERROINTA. BETSSON TARJOAA KILPAILUN, JOSSA VOI METSÄSTÄÄ VIIKON KORKEINTA KERROINTA. VOITTAJALLE TARJOLLA JOPA 1000 EUROA!