Advertisement

Dele Alli vaikuttunut mestari-Citystä – ”Heiltä voi oppia paljon”

Manchester Cityn mestaruus on ollut lähes selviö jo talvesta lähtien. Matemaattisesti mestaruus varmistui vihdoin eilen, kun sarjakakkonen Manchester United hävisi kotonaan West Bromwich Albionille, eikä voi enää saada Cityä kiinni.

City oli hoitanut oman osuutensa jo lauantaina, kun se kävi Tottenhamin vieraana Wembleyllä hakemassa vakuuttavan voiton lukemin 1-3. City katkaisi samalla myös tällä kaudella täysin ennenkuulumattoman kolmen ottelun tappioputken.

Tottenhamin keskikenttäpelaaja Dele Alli lähetti haastattelussa onnentoivotukset Cityssä pelaaville Englannin maajoukkuetovereilleen, muun muassa viime kesänä Tottenhamista siirtyneelle Kyle Walkerille. Samalla hän jakoi Citylle kehuja ja muistutti, että heiltä voi vielä oppia paljon.

”He ovat uskomaton joukkue. Heillä on valtavasti laatua ja he ovat voittaneet paljon otteluita”, Alli sanoi Sky Sportsin mukaan. ”He liikuttelevat palloa nopeasti ja pitävät hyvää liikettä joka puolella kenttää. Heiltä voi oppia paljon, meidän pitää jatkaa kovaa työtä. Kaikki haluavat jatkaa kehittymistä, tämä on ollut erittäin rankka vuosi eikä Valioliiga ole koskaan helppo.”

Lauantain tuloksen jälkeen sarjataulukossa neljäntenä olevan Tottenhamin ero Cityyn on peräti 20 pistettä. Ensi kaudelle kurottavaa on paljon, mutta Alli luottaa manageriinsa Mauricio Pochettinoon.

”Toivottavasti emme ole liian kaukana heistä. Meillä on loistava joukkue ja uskomattoman hyvä manageri. Olemme matkalla oikeaan suuntaan”, Alli jatkoi. ”Ei ole minusta kiinni, mitä meidän täytyy tehdä ottaaksemme seuraavan askeleen. Pelaajina voimme vain tehdä kovasti töitä joka päivä ja olla valmiina joukkueen hyväksi.”