Chelseasta sarjatasoa alempana lainalla olevat Mason Mount ja Fikayo Tomori saavat kohdata Chelsean viikon päästä keskiviikkona, kun joukkueet pelaavat vastakkain Carabao Cupin neljännesvälierissä. Normaalisti Englannin sisäisissä lainoissa pelaajat eivät saa kohdata isäntäjoukkuettaan, mutta Carabao Cupin säännöt mahdollistavat sen, mikäli lainaava seura siihen suostuu.
”Toisin kuin Valioliigassa, liigacupin säännöt sallivat seurojen tekevän sopimuksen, jonka mukaan pelaajat voivat pelata isäntäseurojaan vastaan”, Chelsean tiedotteessa sanottiin. ”Mount ja Tomori ovat olleet tällä kaudella Derbyn runkopelaajia Frank Lampardin alaisuudessa ja voitettuaan Manchester Unitedin Old Traffordilla viime kierroksella, uskomme että korkeimman tason vastustajan kohtaaminen uudestaan palvelee heidän jatkuvaa kehitystään Derbyssä.”
19-vuotias Mount on ollut avauksessa Derbyn kaikissa otteluissa tällä kaudella. 16 pelissä keskikenttäpelaaja on onnistunut maalinteossa viidesti. Hänen hyvät otteet poikivat kutsun jo Englannin miesten maajoukkueeseenkin, vaikka debyytti jäikin tekemättä. 20-vuotias keskuspuolustaja Tomori puolestaan siirtyi Derbyyn vasta Mestaruussarjan ensimmäisen pelikierroksen jälkeen, mutta on siitä lähtien pelannut täydet minuutit joukkueen jokaisessa ottelussa.
Derbyn manageri, Chelsea-legendanakin tunnettu Frank Lampard oli syystäkin tyytyväinen Chelsean päätökseen asiassa.
”Haluaisin käyttää tämän tilaisuuden ja kiittää Chelseaa, heidän johtokunnan jäsentään Marina Granovskaiaa sekä manageriaan Maurizio Sarria siitä, että antavat Mountille ja Tomorille mahdollisuuden pelata Carabao Cupin ottelussa”, Lampard sanoi Derby Telegraphin mukaan. ”Olemme keskustelleet Chelsean kanssa arvonnasta lähtien ja kaikkein hienointa on se, että nämä pelaajat saavat mahdollisuuden testata kykyjään huippujoukkuetta vastaan.”