Advertisement

Didier Drogban mukaan Englanti voi olla ylpeä saavutuksestaan MM-kisoissa

Chelsean ja Norsunluurannikon entinen tähtihyökkääjän Didier Drogban mukaan Englanti voi olla ylpeä saavutuksestaan kesän MM-kisoissa. Joukkue eteni välieriin, jossa Kroatia oli kuitenkin jatko-ottelussa vahvempi 2-1. Englannilla on näin ollen vielä huomenna lauantaina edessään pronssiottelu turnauksessa Belgiaa vastaan.

”Totta kai se on pettymys heille, sillä he olivat yhden askeleen päässä finaalista”, Drogba kertoi.

”Samaan aikaan heidän on oltava tyytyväisiä tästä nuoresta sukupolvesta ja siitä, mitä he ovat saavuttaneet.”

”Olin todella yllättynyt ja iloinen joukkueessa ympärillä olleesta ilmapiiristä ja siitä, että media tuki joukkuetta. Koko maa oli heidän takanaan antaen heille mahdollisuuden. Heihin ei välttämättä uskottu, mutta mitä lähemmäksi he pääsivät, sitä enemmän heidän takanaan oltiin.”

”Mielestäni englantilaisille kannattajille pitää antaa kiitosta ja kunnioitusta, sillä he toivat mukaan hienoa viihdettä. Kroatia ottelussa he lauloivat läpi ottelun.”

”On harmi, että heidän on lähdettävä, mutta tällaista on jalkapallo.”

 

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom