Advertisement

Diego Costa avaa hieman toissakesän tapahtumia Chelseassa

Antonio Conten aikakausi Chelseassa oli melko tuulinen. Ensimmäisellä kaudella italialaismanageri luotsasi seuran Valioliigan mestaruuteen, mutta seuraavalla kaudella tuloksena oli sarjan viides sija sekä FA Cupin voitto. Ensimmäisen kauden jälkeen otsikoihin nousi Conten ja tähtihyökkääjän Diego Costan välirikko. Conten kerrottiin lähettäneen Costalle tekstiviestillä tiedon, ettei espanjalainen ole enää managerin suunnitelmissa. Lopputulema oli se, että Costa siirtyi tammikuussa virallisesti Atletico Madrid.

Nyt Costa avaa ensimmäistä kertaa itse, mitä seurassa tuolloin tapahtui.

”Se oli paha hetki, muttei minun syytäni. Ihmiset sanovat asioita, mutta on aika kertoa miten asiat olivat. Katsokaa missä valmentaja on nyt”, Costa viittasi Marcalle Conten saamista potkuista.

”Oli virhe minulta mennä Chelseaan heidän toimintatapojensa takia. Cholo (Diego Simeone) on hyvin suora valmentaja. Silloin kun hän ei pidä sinusta, se on selvää ja hän näyttää sen.”

”Chelseassa kaikki oli päinvastoin. Minulla oli mahdollisuus palata Atletico Madridiin ja Chelsea kertoi minulle, että minun olisi mentävä harjoittelemaan reservijoukkueen kanssa. Tein selväksi, että palaisin Atleticoon vaikka muitakin tarjouksia oli pöydällä”

”Jos se ei olisi onnistunut, olisin palannut Brasiliaan perheeni kanssa. Olen elänyt koko elämäni perheeni kanssa. Minulla on elämässä muita arvoja, joita rahalla ei voi ostaa.”

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom