Advertisement

Diego Costa kommentoi rappeutuneesta suhteestansa Antonio Conteen

Kuluneen kauden aikana Diego Costan ympärille on kehkeytynyt dramaattisia tapahtumia, jotka nyt saavat jatkoa tuoreen mestarin kommentoidessa väleistään päävalmentaja Antonio Conteen. Diego Costa on ilmoittanut mahdollisen lähtönsä Chelseasta olevan pakon edessä, koska italialaisvalmentaja on tiettävästi menettänyt luottamuksensa keskushyökkääjäänsä.

Costan ja Conten välistä suhdetta on spekuloitu ja arveltu olevan heikoilla jäillä tammikuun siirtoikkunaa edeltäneen yhteenoton jälkeen, ja on nyt saanut vahvistuksensa Costan paljastuksien myötä. Costan kommenteista saattoi haistaa katkeruutta ja sarkastista kuittailua.

”Minun suhteeni päävalmentajaan [Antonio Conteen] on ollut huono tällä kaudella. Näköjään minulla on ollut huono kausi, joten en pysty jatkamaan”, Costa kommentoi Espanjan maajoukkueottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

”Olen nyt rehellinen, sillä toissa päivänä Conte lähetti minulle viestin, missä hän ilmoitti ettei luota minuun ensi kautta ajatellen, joten minun on löydettävä tie ulos.”

Brasilialaissyntyisen hyökkääjän tie tuoreen mestarin Chelsean kanssa on täten erkaantumassa, ja mikäli Costan ilmoittamaan viestiin on uskomista, Romelu Lukakun Chelsea -siirto kuulostaa yhä varmemmalta. Mihin Costan tie johtaa on vielä täysin auki, mutta hyökkääjän kommenteista voi spekuloida yhtä tai toista.

”Rakastan Madridissa elämistä, mutta minun pitää miettiä tulevaisuuttani. Se on monimutkaista, sillä en voi olla pelaamatta neljää tai viittä kuukautta. En suosi mitään erityistä liigaa, minä haluan vain pelata.”