Advertisement

Dier ja Henderson kilpailevat yhdestä avauksen paikasta

Englannin maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate valitsi kärkimies Harry Kanen kapteenikseen tuleviin MM-kilpailuihin Venäjälle. Ennen Kanea Southgaten maajoukkueissa kapteeneina ovat toimineet keskikenttäpelaajat Jordan Henderson ja Eric Dier.

Southgate vihjailee kuitenkin, että noista luotetuista keskikenttämiehistä ainoastaan yksi mahtuu avauskokoonpanoon MM-kisoissa. Molemmat ovat parhaimmillaan keskikentän pohjalla puolustavassa roolissa, jollaisia Southgaten kaavailemassa muodostelmassa on vain yksi.

”Olisin yllättynyt jos he molemmat eivät ole tärkeitä pelaajia meille turnauksen aikana, mutta on hyvin mahdollista etteivät he molemmat pelaa jokaista ottelua”, Southgate myönsi Sky Sportsin mukaan. ”Se on vaikea päätös, mutta sellaista on valmentaminen, eikö vain? Valitset joko pelaajat, tai systeemin ja siihen parhaiten soveltuvat henkilöt. Ne ovat niitä vaikeita päätöksiä. Mutta luulen, että haluamme pelata vain yhdellä alemmalla keskikenttäpelaajalla.”

Molempien pelaajien monipuolisuus takaa sen, että peliaikaa kummallekin saattaa riittää muodostelmasta huolimatta. Dier on pelannut paljon myös keskuspuolustajana, kun taas Henderson voi ottaa paikan hieman ylempää keskikentältä.

”Henderson voi pelata kasipaikalla, joten siinä on yksi vaihtoehto”, Southgate jatkoi. ”Dier pystyy pelaamaan topparina, joten heillä molemmilla on toinenkin tie kentälle. Meidän täytyy pohtia sitä.”

Southgate on toistaiseksi ehtinyt valmentamaan Englantia 16 ottelussa. Dier on ollut avauskokoonpanossa 12 kertaa ja Hendersonkin yhdeksän kertaa. Molemmat ovat siis selkeästi Southgatelle tärkeitä pelaajia. Huono asia ei ole sekään, että vaihtopenkillä istuu luotettava vaihtoehto, jonka heittää tilanteen vaatiessa kentälle.