Advertisement

Drinkwaterille ei tilaa Sarrin systeemissä

Eurooppa-liiga on tällä kaudella ollut toistaiseksi Chelsean manageri Maurizio Sarrille oiva tilaisuus peluuttaa vähemmän peliaikaa saaneita pelaajia sekä nuoria lupauksia. Vastustajat eivät useinkaan ole olleet Valioliiga-joukkueiden tasolla, joten hän on voinut luottaa siihen, että kakkosmiehistölläkin pisteet tulevat kotiin.

Yksi pelaaja, jolle ei mahdollisuuksia kuitenkaan ole herunut on Danny Drinkwater. Drinkwater pelasi kauden toistaiseksi ainoat minuuttinsa elokuun alussa Community Shieldissä eikä miestä ole juuri nähty edes kokoonpanossa sen jälkeen.

Sarrin mukaan Drinkwater ei sovellu hänen systeemiinsä ja se on ollut kaikille osapuolille selvää jo elokuusta lähtien.

”Hän ei ole pelannut koskaan koska hän ei sovellu systeemiini eikä pelitapaani”, Sarri totesi Sky Sportsin mukaan. ”Kerroin hänelle kaiken elokuussa. Hän arvosti sitä mutta päätti silti jäädä joten hän tiesi tilanteen oikein hyvin.”

Esimerkiksi N’Golo Kanté on joutunut muovaamaan pelityyliään huomattavasti istuakseen Sarrin hänelle kaavailemaan rooliin. Italialainen ei kuitenkaan uskonut, että Drinkwater pystyisi samaan.

”Ei, en usko. Se on minun mielipiteeni. Ehkä olen väärässä mutta se on mielipiteeni”, Sarri jatkoi. ”Mielipiteeni on minulle hyvin tärkeä! Puhuin hänelle elokuussa siirtoikkunan ollessa auki. Käskin häntä etsiä jotain muuta, koska en näe hänen pääsevän kentälle. Selitin hänelle syyni, mutta hän päätti jäädä.”

29-vuotiaan Drinkwaterin sopimus Chelsean kanssa jatkuu kesään 2022 asti. Nähtäväksi jää, aikooko hän rahastaa sopimuksen loppuun, vai alkaako pelaamattomuus jossain vaiheessa kyllästyttää.