Advertisement

Eddie Howe ei myisi Wilsonia mistään hinnasta

Bournemouthin kärkimies Callum Wilson on kiihtyvien siirtohuhujen kohteena. Eikä ihme, onhan 26-vuotias Wilson esiintynyt tällä kaudella erinomaisesti.

Wilson on Valioliigassa onnistunut tällä kaudella toistaiseksi maalinteossa yhdeksän kertaa, joka riittää maalipörssin jaettuun kuudenteen sijaan. Kaupan päälle hän on antanut myös viisi maaliin johtanutta syöttöä. Marraskuussa Wilsonin hyvät otteet saivat palkinnon myös maajoukkuekutsun muodossa. Wilson oli avauskokoonpanossa harjoitusottelussa Yhdysvaltoja vastaan ja onnistui heti debyytissään maalinteossa.

Chelsean huhutaan olevan se seura, joka olisi eniten kiinnostunut hankkimaan Wilsonin itselleen. He ovat myös Gonzalo Higuainin perässä, mutta Wilsonin epäillään olevan hyvä kakkosvaihtoehto. Hänen hinnakseen kuitenkin arvioidaan jopa 50 miljoonaa puntaa. Mikäli Bournemouthin manageri Eddie Howe saisi päättää, ei sekään riittäisi.

”Minulle on kerrottu noista spekulaatioista, en pyri aktiivisesti lukemaan niistä”, Howe totesi Sky Sportsin mukaan. ”Olisi minulle ajanhukkaa tehdä niin. Se on tavallista bisnestä, Callum on ollut pirteä tällä viikolla, joten sen suhteen ei ole ongelmia. Minun mielipiteeni on, etten myisi häntä mistään hinnasta, mutta olenkin joukkueen manageri, joka yrittää luoda parhaan mahdollisen joukkueen.”

Howen mukaan maalinteko on jalkapallon vaikein asia, ja sen Wilson kyllä osaa.

”Haluamme epätoivoisesti mennä seurana eteenpäin ja sen saavuttamiseksi meidän täytyy pitää kiinni parhaista pelaajistamme”, Howe jatkoi. ”Hän on erittäin tärkeä osa tätä joukkuetta. Hän on ollut erinomainen maalintekijä meille tällä kaudella, se on kaikkein vaikeinta jalkapallossa, joten arvostamme hänet hyvin korkealle.”