Advertisement

Eddie Howe valittiin tammikuun manageriksi

Bournemouthin tappiottomaan tammikuuhun Valioliigassa johtanut Eddie Howe on valittu Valioliigan tammikuun parhaaksi manageriksi. Kuukauden kohokohta oli epäilemättä hurja 3-0 -voitto hallitsevan mestarin Chelsean vieraana. Kärkijoukkueista Bournemouth onnistui kaatamaan myös Arsenalin. Näiden voittojen lisäksi Bournemouth pelasi tasapelit Brightonia sekä West Hamia vastaan.

”Tämä on hieno tunne. Ymmärrän, kuinka suuri tämä tammikuu oli meiltä”, Howe kommentoi valintaansa Valioliigan verkkosivuilla. ”Joulun aika joka johtaa uuteen vuoteen on todella iso hetki kaudessa ja meillä se oli todella hyvä putki. Kuukauden alusta olimme hyvin hankalassa tilanteessa. Nyt näyttää hieman paremmalta mutta meillä on silti paljon työtä edessä.”

Tammikuun alkaessa Bournemouth oli Valioliigan sarjataulukossa sijalla 14. Parhaimmillaan joukkue nousi jopa yhdeksänneksi ja taistelemaan eurosijoista. Tällä hetkellä sijoitus on kymmenes Bournemouthin hävittyä helmikuun puolella Huddersfieldille.

Tämä on toinen kerta, kun Eddie Howe valittiin Valioliigan kuukauden manageriksi. Viimeksi hän voitti palkinnon maaliskuussa 2017. Hän on vasta kolmas kuukauden manageriksi tällä kaudella valittu henkilö Pep Guardiolan vietyä neljän edellisen kuukauden palkinnot.

Kuukauden manageri valitaan yhdistetysti yleisön ja asiantuntijoiden äänestyksellä. Muut ehdokkaat tammikuun osalta olivat Carlos Carvalhal, Guardiola, Jürgen Klopp, José Mourinho, David Moyes sekä Mauricio Pochettino.