Advertisement

Eikö Guardiolalle riitä mikään? – tahtoo nyt entisen valmennettavansa Manchesteriin

Pep Guardiola ja Manchester City tuhlasivat kesän siirtoikkunassa satoja miljoonia, ja paperilla joukkueen pelaajamateriaalista tuli kertaheitolla yksi Euroopan kovimmista. City on suurista puolustuspään muutoksista huolimatta ollut jo alkukaudella erittäin vakuuttava, eikä Guardiolan valmentama joukkue ole hävinnyt vielä otteluakaan. Siitäkin huolimatta Guardiola on jälleen valmis polttamaan öljyrahaa tulevissa siirtoikkunoissa.

Nyt espanjalaismanagerin kiikarissa on hänelle entuudestaan tuttu Joshua Kimmich. Bayern Muncheniä edustava 22-vuotias monipuolinen saksalaispelaaja pelasi Guardiolan alaisuudessa kaudella 2015-2016, jolloin Pep valmensi vielä saksalaisseuraa.

Kimmichiä on huhuttu Manchesteriin jo aiemminkin, mutta nyt saksalaisen SportBildin mukaan City valmistautuu tekemään konkreettista tarjousta.

Guardiola hankki kesällä 2015 Kimmichin Bayern Muncheniin 8.5 miljoonalla eurolla RB Leipzigistä, mutta nyt pelaajan markkina-arvo on loistavien peliesitysten ansiosta vähintään viisinkertainen.

SportBildin mukaan City onkin aikeissa tarjota Joshua Kimmichista 50 miljoonan siirtokorvausta Bayernille. Bayern Munchenin urheilutoimenjohtajana toimiva Michael Reschke, ei kuitenkaan siirtohuhun kuultuaan siirtokorvauksesta innostunut.

– Joshua on mielestäni paljon arvokkaampi, emmekä luopuisi hänestä tuohon hintaan, Reschke totesi.

Kimmich tunnetaan erittäin monipuolisena pelaajana, sillä hän pystyy pelamaan topparina, laitapuolustajana, sekä keskikentän pohjalla.

Kimmich on nuoresta iästään huolimatta pelannut Saksan maajoukkueessa jo 24 ottelua. Viime kaudella läpimurtonsa tehnyt Kimmich on noussut tällä kaudella Bayern Munchenissä tärkeään rooliin ja saksalainen on pelannut joukkueensa jokaisessa Bundesliigan ottelussa.