Advertisement

EM-kisat 2024 pelataan Saksassa

UEFA on myöntänyt vuoden 2024 jalkapallon EM-kisat Saksalle. Saksa voitti kahden ehdokkaan viimeisessä äänestyksessä Turkin. Kisaisännästä äänesti 17 UEFA:n johtokunnan jäsentä. UEFA tiedotti asiasta tänään verkkosivuillaan.

Vuonna 2024 EM-kisat palaavat näin aiemmilta vuosilta tuttuun yhden tai kahden järjestäjämaan malliin. Seuraavat EM-kisat vuonna 2020 pelataan peräti 12 eri maassa.

Saksalaisten ei tarvinnut näin odottaa pitkään uuden suuren arvokisaturnauksen järjestämistä kotimaassaan. Viimeksi Saksassa järjestettiin MM-kisat vuonna 2006.

”Päätös oli demokraattinen ja jokainen demokraattinen päätös on oikea päätös”, kommentoi UEFA:n puheenjohtaja Aleksander Ceferin kisaisännän julkistamistilaisuudessa. ”Joten voin vain sanoa, että odotan innolla että pääsen seuraamaan fantastisia kisoja Saksaan vuonna 2024.”

Saksan kisat tulevat olemaan järjestyksessään 17. EM-kilpailut. Saksa itse on kisojen historian menestynein maa yhdessä Espanjan kanssa voitettuaan kisat kolmesti. Saksa voitti kahdesti Länsi-Saksan nimellä vuosina 1972 ja 1980 sekä kerran Saksana vuonna 1996. Maa on ollut myös kolmesti häviävänä osapuolena finaalissa.

Yhteensä 14 stadionia yhtä monessa kaupungissa Saksassa on hakenut mahdollisuutta olla mukana järjestämssä kisoja. Näistä kuitenkin vain kymmenen valitaan lopullisesti virallisiksi kisastadioneiksi. Kilpailussa mukana ovat seuraavat kaupungit ja stadionit:

Berliini (Olympiastadion), Bremen (Weserstadion), Dortmund (Signal Iduna Park), Düsseldorf (Esprit Arena), Frankfurt (Commerzbank Arena), Gelsenkirchen (Veltins Arena), Hampuri (Volksparkstadion), Hannover (HDI Arena), Köln (RheinEnergieStadion), Leipzig (Red Bull Arena), Mönchengladbach (Borussia Park), München (Allianz Arena), Nürnberg (Max Morlock Stadion) ja Stuttgart (Mercedes-Benz Arena).