Advertisement

Empiikö Chelsea? Bayer Leverkusenin urheilutoimenjohtaja kertoi, ettei Kai Havertzista ole vieläkään tehty tarjouksia

Bayer Leverkusenin urheilutoimenjohtaja Simon Rolfesin mukaan saksalaisseura ei ole vieläkään saanut virallisia tarjouksia joukkueen tähtipelaaja Kai Havertzista.

21-vuotias Havertz on ollut viime aikoina vahvasti yhdistettynä Chelseaan ja siirtoa on pidetty jo varmana. Etenkin, kun Havertzin maajoukkuetoveri Leroy Sane puhui viime viikolla ohi suunsa ja sanoi Chelsean tehneen hyviä hankintoja nimeten myös Havertzin.

Rolfes kuitenkin vakuuttaa, ettei Chelsean suunnalta ole tarjousta tullut, ja vaikka tulisikin, tulee Havertz pelaamaan kauden loppuun [Eurooppa-liigan pelit] Bayer Leverkusenissa.

”Toistaiseksi me emme ole saaneet tarjouksia. Tiedämme seurojen kiinnostuksesta, mutta virallista tarjousta ei ole pöydällä”, Rolfes kertoi Sky Germanylle.

”Olemme sanoneet useita kertoja, että pelaamme kauden loppuun koko joukkueellamme. Ja siihen kuuluu Kai. Se on sanomattakin selvää meille.”

Havertz on aiemmin itse todennut haluavansa siirtyä Valioliigaan. Leverkusen pyytää timantistaan tiettävästi noin 90 miljoonan punnan siirtokorvausta, mutta Chelsea-leirissä on vankka luotto siihen, että 70 miljoonaa puntaa riittää saksalaispelaajan kaappaamiseksi Lontooseen.